Juuri loppui matkamme päätösilta, jossa summasimme kokemuksia, hyvin kiitollisina ja suorastaan liikuttuneina. Olimme kaikki vakuuttuneita, että tämän parempaa matkaa ei olekaan. Kullakin omat suosikkinsa, hajaantuivat niin tasaisesti, että vaikea oli ilmeisesti tästä runsaudesta ehdotonta huippua löytää. Puutarhahauta, hyvä seura, Kapernaumin kirkko saivat useita ääniä. Samoin oltiin tyytyväisiä ohjelmaan ja kokonaisjärjestelyyn. Meitä Arin kanssa lahjottiin kohtuuttomasti; sain uuden komean lierihatun rispaantuneen panamahatun tilalle.

Päivi Istala piti napakan esittelyn Waltari-seuran toiminnasta ja matkoista. Kuulimme myös kahden rouvan vaikuttavat kuvaukset: toinen oli ollut lounaalla Waltarin seurueessa, toinen viettänyt peräti yön Mikan kanssa – hoitajana Hesperian sairaalassa.

Tänään viimeisenä päivänä retkeilimme Nasaretissa Marian ilmestyksen kirkossa (upeita taideteoksia eri maista), Haifassa seka pääkohteessa Accossa, jonka ristiretkien aikaista linnoitusta Waltari ei päässyt sotilaallisista syistä näkemään 1967, mutta mehän siis näimme. Varsin alkuperäisen tuntuista. Seurueemme nestor, lääkäri Erkki pelästytti meidät hetkeksi eksymällä joukosta linnoituksen sokkeloihin, mutta aktiivinen etsintäpartio jäljitti hänet käden käänteessä. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Täällä on edelleen hirmuinen hälinä hotellissamme: kurittomia juutalaispentuja säntäilee ja tungeksii hisseissä ja terrorisoi rauhallisia matkailijoita. Nekin kestämme. Onhan viimeinen yö alkamassa. Huomenna kotiin!