Kaikin puolin suositeltava lepo- ja juhlapäivä.

Aloitin Yrjönkadun uimahallista, jossa on ajaton rentouttava tunnelma. Siellä pohditaankin, vaikka nyt Järvilehdon venetörmäystä. äijät ottavat terävästi kantaa, muuten leppoisaa.

Puhdistuneena painelin vaimoni kanssa Kansallisoopperaan ihailemaan matineassa balettia Manon. Siitähän tuli upea elämys, voi sanoa, Marja oli aivan ekstaasissa. Tanssi on ruumiin runoutta, totesi jo Väinö Linna käytyään Bolshoi-baletissa, kaiketi ensimmäistä kertaa nautti sitä taiteen muotoa. Tämä ensitanssijapari, Barbora Kohoutková ja Friedemann Vogel, valloitti mielemme täydelleen. Hiveleviä esityksiä, maaninen lopputanssi rämeikössä kuristi kurkkua. Musiikki oli ihanaa ja paisui lopussa mahtavaksi.

Muistan Karita Mattilan teoksen oopperaversiossa (Manon Lescaut) Tampere-talossa, kuinka hän rämpi rämeikössä ilman toista kenkää: ikään kuin hartevampi ja äänekkäämpi tulkinta, tuskin sulokkaampi. Ihmeellistä kuinka hyvin baletissa pysyy mukana ilman laulua ja sanoja, vaikka ei tuntisi tarinaa. Se tulee todella selväksi. Synkkä se oli, naista taas alistettiin. Voiko synkkyys ja julmuus olla kaunista? Ilmeisesti voi, omalla karmaisevan tyylittelevällä tavallaan.

Päivän kruunasi illallinen huippuravintola Lyonissa, jossa söimme nauttien ja tunnollisesti Alexandre Dumas’n inspiroiman muskettisoturien menun viineineen, jänistä, kaniinia, karitsaa. Hintoihinsa tulee, vertasimme että Ranskassa paraskin ateriamme jäi alle puoleen tästä ruhtinaallisuudesta. Mutta kannatti, kerrankin.

Syödään taas lämmitettyä soppaa ja vettä ensi viikko. Illan teema näytti vanhat asenteet, sekä King-dokumentissa että leffassa Arvaa kuka tulee päivälliselle? joka oli vuodelta 1967. Näin kireä oli vielä rotutilanne, näin sovittelevasti sitä yritettiin ratkoa. Valkoinen mies (Spencer Tracy) tietysti nousi ratkaisijaksi. Mustien rotuennakkoluulot olivat jyrkemmät kuin valkoisten. Dialogi käytti sujuvasti ilmaisu ’negro’, käännetty tietysti ’mustiksi’. Nykyisin olisivat kai korrektisti ’afro-amerikkalaisia’. Edustajana ylisympaattinen huippuyksilö (Sidney Poitier), eräänlainen moderni setä Tuomo. Elina Ylivakeri saapui New Yorkiin vain vuotta myöhemmin. Hänen vaiheensa, kokemuksensa asettuvat uudelleen kehyksiinsä tällaisten kuvausten kautta.