Kirjallisuuspainotteinen päivä, voi sanoa. Retkeilimme tuohon lähelle Illiers-Combrayn idylliseen pikkukaupunkiin, joka saanut nimenlisäyksen Marcel Proustin kuuluisasta romaanisarjasta. (Onneksi Sillanpää käytti Hämeenkyröstä nimeä Hämeenkyrö, ei tarvita lisäyksiä..) – Katsastimme synkän tunnelmallisen kirkon, pienen bistron ja ennen kaikkea Proustin tädin kotitalon, joka uinuu omassa rauhassaan todella kuin kadonneesta ajasta muistuttaen. Ansiokkaasti koottu museo loistavine valokuvineen, tarkkoine esineineen. Nyt olisi vain luettava se Proust joskus kunnolla läpi, yleensä olen aika varhain pitkästynyt. Tyttäreni Aino sen sijaan Proust-spesialisti, toimittikin Otavalla sen viimeisen osan käännöksen. Nautimme lounaan siinä vieressä olevassa tunnelmallisessa ravintolassa, mutta pääruoka choucrout hapankaaleineen ja makkaroineen ei oikein ollut Marjan mieleen, hehheh.

Illalla painelin vielä Pariisiin tapaamaan nuorta naista, Bénédicte Villainia, joka kääntää Ahon Yksin-teosta ranskaksi – vasta nyt, 110 vuotta ilmestymisensä jälkeen! Istuimme sateessa Panis cafessa siinä Notre Damen nurkalla ja puhuimme kolmatta tuntia Ahosta, kirjallisuudesta, politiikasta. Sain pari lisäkappaletta kirjaani ja muutakin kiintoisaa informaatiota, johon vielä palataan. Bénédicte ihailee Ahoa, pahoittelee ettei tätä tunneta Ranskassa, ei myöskään juuri Sillanpäätä, jonka Hurskas kurjuus on ollut Bénédictelle tärähdyttävä kokemus. Vaan ei ole Linnan Pohjantähteäkään käännetty edes ranskaksi. Kannustin Bénédictea ottamaan seuraavaksi Waltarin Suuren illusionin, sekin puuttuu. Waltari kyllä tunnetaan, mutta häntä pidetään japanilaisena kuten Nokiaa. Arto Paasilinna vielä muistetaan, ja Sofi Oksasen Puhdistus on suorastaan hitti Ranskassa.