Muistoista rikas Elinan päivä, täynnä liikettä.
  Vauhtia Hämeenkyröstä. Siellä on valmistunut kuntastrategian luonnos, joka ainakaan lehtitietojen mukaan ei tunne sanaa ”kulttuuri”. Maapoliittinen ohjelma on tekeillä, mutta ei kulttuuripoliittista. Asia tuskin kiinnostaisi, ellei kunta itse olisi nostanut itseään tikunnenään nimeämällä itsensä virallisesti ”kulttuurikunnaksi”. Siellä kai kuvitellaan, ettei se mitään muuta edellytäkään kuin nimen. Kunta voisi katsella päältä, kuinka yhdistykset ja yksityiset jotain yrittävät sinnitellä, ja tarjota sitten näille tilojaan. Siinä koko strategia.
  Mutta luulisi, että ihan aivovoimisteluna olisi hauska koetella, millainen kulttuuristrategia siellä syntyisi, jos asiaan paneuduttaisiin. Olkoon siitä sitten käytännön hyötyä tai ei.
  Näitä kuntastrategisia kysymyksiä selviteltiin myös iltapäivällä, kun täällä Helsingin Tieteiden talossa istuttiin Vanhan kirjallisuuden päivien hallitusta ja päälle ohjelmavaliokuntaa. Sastamalassa on tehty suuri satsaus kirjallisuuteen, on upouusi Pukstaavi eli kirjallisuuden keskus ja sitten nämä vanhat päivät, ja näiden keskinäistä yhteistyötä on syytä tutkia. Mutta paradoksina hyvät hankkeet otetaankin paikallisen kirjaston selkänahasta! Sen palveluja heikennetään samalla kun suurempia piirtoja kirjan merkeissä vedellään.
  Tällaisia pohdimme ja samalla viilasimme viimeistellen tulevan kesän ohjelmaa teemasta Rikos. Nyt se on niin hyvässä kunnossa kuin toivoa saattaa, enää tarkistettava painoon menevä käsiohjelma. Tapaamisiin siis Sastamalassa, missä edelleen tunnetaan myös nimi Vammala. Siellä sekä vanha että uudempi kirjallisuus kukoistakoon.
  Kokouksista painelin Kalevalaisiin naisiin Runeberginkadulle vielä kerran todistamaan Aila Meriluodon elämästä ja runoudesta. Viehättävä ilta, tupa täynnä intelligenttejä ja lukeneita naisia, jotka reagoivat ja keskustelivat vilkkaasti. Monet puolet runoilijan elämässä herättivät ihmetystä jos ihastustakin. Kun paikalla oli niitä, joille Lasimaalaus jo ilmestyessään 1946 merkitsi unohtumatonta elämystä, keskustelussa oli perspektiiviä ja syvyyttä. Toin pienen rasian tuliaisena Marjalle, ja hän sen sisältöä ihastuksissaan kokeili kaulallaan ja korvissaan.
  Niin, tämän tapaiset aktiviteetit eivät kaipaa yleistä strategiaa tuekseen, vaan vahvaa traditiota ja muutamien aktivistien mukaansa tempaavaa intomieltä. Mutta pienessä kunnassa julkinen rohkaisukin voisi saada ihmeitä aikaan, oi armaat kyröläiset.