Usein Hesarin Karlsson oivaltaa ja osuu, niin tänä aamunakin. Pilapiirtäjän tehtävä on kääntää kaluttu asetelma ylösalaisin ja näyttää sen naurettava puoli, tunnistettavat piirteet vahvistaen. Kari oli siinä mestari, Karlsson kulkee samaa tietä.

Mutta Keskon Halmesmäen vitsailu herättää kysymyksen siitä, onko epähieno heittely lajikohtaisesti luokkarajattu. Viihde on omassa rauhoitetussa kategoriassaan. Jossain Uutisvuodossa tai Presidentin kansliassa tai pakinoissakin voi heittää mitä silmitöntä herjaa hyvänsä tunnetuista hahmoista. Mutta annas jos pääjohtaja yrittää, vaikka kömpelösti, kohta on koko media ja tiedostava naisarmeija kimpussa. Halmesmäellä on valtava painoarvo, Jari Tervolla ei kai sitten mitään. Jari Sarasvuo sanoi, että johtaja on nykyisin kaikkein suojattomin.

Loukkaantumisyhteiskunnalla on selvät pelisäännöt: pilkata saa jos laji on oikea, mutta lempeäkin leikinlaskun väärällä areenalla rangaistaan.

Hjallis osasi kysyä Timo Soinilta oikeita, vilpittömästi jankkaavia kysymyksiä. Kysyjä lyö omat mielipiteet avoimesti pöytään. Talk show, joka luottaa pelkkään kahdenkeskiseen puheeseen, voi jopa päästä asioihin kiinni. Kannattanee katsella jatkossakin.

Sitä paitsi Donnerin Mannerheim kieltämättä parani loppua kohti. Missähän näitäkin filmejä, joita tähän oli löydetty, tähän asti on piilotettu? Lopun kehittely nykypäivän Suomeen oli kyllä perin harvoin vedoin harsittu, tuskin edes tarpeellinen.

Hiihdeltiin lähimaastossa ja pururadallakin, nautinnollista. Nanosuksi kulkee ja pitää, keli mainio, sää taivaallinen. Myrskykin laantui. Tauno poikkesi illalla puhelemaan. Hänen hiihtolenkkinsä vähän toista maata kuin meidän tunnustelu. Mutta vielä tässä ehditään vertymään.