Lenkkeilty Tarvaspäähän nelosen pysäkiltä Munkkiniemessä, hyvä reitti, kävelijöitä ja hiihtäjiä. Sukset edelleen maalla, hitto. Maalauksellinen lumimaasto johdattaa nuoren Gallén-Kallelan näyttelyyn. Se osui nyt oivallisesti, sillä noihin Pariisin interiööreihin ja eksteriööreihin 1880-luvulta oli helppo mielessäni sijoittaa myös Juhani Aho, joka tuli paikalle, kun Gallén oli palaamassa kotiin 1889. Samoja naisiakin saattoivat tavata, houkuttelevia kokotteja, joita ikuistivat toinen tauluihin, toinen teokseensa Yksin.

Gallén yhdisti kansallista aiheistoa ranskalaiseen symbolismiin, ja Aho oli samoilla jäljillä. Kun Yksin herätti Suomessa metakan, Aho puolustautui kirjoittamalla Päivälehteen satiirisen lastun ”Taiteilija joka maalasi paljaan naisen” – mallina Gallén ja hänen Aino-taulunsa, josta keskimmäinen versio riipuu nyt Tarvaspään alakerrassa. Siinä pakenee ilkamoiva Aino, suorastaan Väinöä vietellen.

Eikö alkavana Tarvaspään ja myös Ahon juhlavuotena hänetkin olisi voitu yhdistää näyttelyyn, varsinkin kun tornin huoneissa olisi hyvää tilaa. Vielä ehtii, kun kaksi uutta näyttelyä on vielä museoon tulossa.

Lenkin päälle nautimme lämmikkeeksi Marjan laittamaa madekeittoa ja blinejä ja vähän valkoviiniä. Voisiko elämä enää ruhtinaallisemmin pyhäpäivän palkita.

Kenneth Branagh on yllättävänkin luonnikas Wallander BBC:n sarjassa. Hämmästyttää se, kuinka Shakespearen draamojen tähti (viimeksi näin Hamletina) pystyy paneutumaan tähän nuutuneen ruotsalaispoliisin hahmoon kuin omaansa. Huvittavaa sekin, että Ystadin väki puhuu englantia, muitta kirjoittaa esim. tietokoneelle ruotsia. Ei se häiritse, kielen unohtaakin. Palomuuri näytti, kuinka idealistit terroristit yrittävät tietokonepelinä saada Euroopan talouden sekaisin. Eipä aavistanut Mankell, että yhtenä päivänä sama talous saadaan sekaisin ihan eurooppalaisen maan omin laillisin keinoin.