Menin halpaan, myönnetään. Luin vähän väärin Aholan intention Niskasesta; haastattelujen osalta hän siis tarkoittikin Mikon omia onttoja deklamointeja. Mutta formulointi oli helposti väärin käsitettävissä, kova elokuvamieskin tuossa kummasteli jutun ristiriitaisuutta. Olkoon, Suvi selviää kuiville osasta syytteitä, hehheh.

Niin selvisi myös Lisbeth Salander eilen päättyneessä Larssonin filmatisoinnissa. Aikaisemmat näimme oikein teatterissa, viimeisen katsoimme kanavalta, joka kieltämättä pirstoi jäntevän leffan sietämättömiin taukoihin. Mutta kokonaisuus sentään selvisi.

Kun tv-ruutua pääsin moittimaan, niin lisättäköön alituinen valitus ohjelmien ennakkomainosten ärsyttävästä toistuvuudesta. Siitä on kyllä ihan arvovaltaisestikin kirjoitettu, mutta mikään ei auta. Jörkka Donnerin murahdusta Mannerheimistaan saimme nauttia noin kuusi kertaa illassa. Mitä hiton järkeä siinä on? Se nimenomaan karkottaa ohjelman ääreltä. Samoin kuuluttajien yleistynyt tapa ”luonnehtia” enemmän tai vähemmän imelästi alkavia ohjelmia saa niskakarvat nousemaan. Haluan itse päättää, onko joku leffa kihelmöivän jännittävä vaiko hivelevän kaunis rakkauskertomus. Jotkut kertovat jopa sisällöstä ja juonesta vesitykseen saakka.

Tulipa kevyt olo, kun sai haukkua kaikkien yhteistä viihdetehdasta. Onhan sillä arvonsa. Uusinnoistakin voi nauttia, ja joulun pyhät olisivat kokonaan toisenlaiset ilman tätä ihmekojetta. Mikään nettipujottelu ei voita imevän fiktion tai painavan dokumentin antimia.

Joulua laskostimme pimenevänä iltana, koristeet laatikoihin, kuusi pihan perälle. Haikeaa ja tyydyttävää. Takana eheä kolmen viikon juhlakausi. Kuka kestäisi enempää. Totesimme että täysin stressitön mutta sitä täyteläisempi joulu. Kaiken levollisen oleskelun lomassa sain kokoon 37 liuskaa J. Ahon merkillisestä elämästä. Vaimo on lukenut ja hyväksynyt. Lisäksi väittää lukeneensa hemmottelevan emännöinnin ohessa viisi kirjaa, viimeksi Jalosen hyvän Poikakirjan ja Siri Hustvedtin lumoavan Lumouksen. Eteenpäin, elävät sielut!