Olisiko muutettava käsitys Tapani Koivuniemestä ja hänen firmastaan. Työsuojelutarkastuksessa hän näkyy saaneen puhtaat paperit. Eilen Voimalassa tuli vielä pientä kritiikkiä, mutta myös se havainto, että liikkeenjohtajat kadehtivat näin vahvaa ja tuloksellista johtajuutta. Ehkä Hämeenkyrön poika onkin poikkeuskyky, joka pystyi rauhallisella tyylillä vakuuttamaan oppilapsensa, kuten ohjelmassa kuultiin.

Voimala avasi taas hyvän näkemyksellisen keskustelun. Paluu on tervetullut, sillä ohjelma ei lannistu kulutettuihin politiikan aiheisiin, vaan jaksaa usein kohota tällaiseen katsomusten väliseen sananvaihtoon. Antti Nylén esitti hyvän kommentin siitä, että meiltä puuttuu kristillinen älymystö kokonaan. Keitä ennen olikaan, Mika Waltari, Kari Suomalainen, Lasse Heikkilä. Onhan nytkin Antti Eskolalla myöhäistä tutkivaa yritystä, mutta tunnustavia kristittyjä – taitavat olla piilossa. Keskustelu on jätetty piispoille ja papeille.

ällistyttävä juttu aamun Hesarin alalaidassa. Suvi Ahola on niin ihastunut Mikko Niskasesta luotuun kuvaan, että antaa kirkkaasti väärän todistuksen: ”Ja kaiken aikaa hän oli myös naistensa puoliso, lastensa isä…” Juuri sitä Mikko oli kaikkein vähiten, vaikka pystyi näyttelemään senkin roolin ulospäin loistavasti. Täydestä meni näköjään. Petterin dokkariin olisi voitu ottaa Vuokko Niskanen hiukan valaisemaan tätä puolta. Ja kun Suvi leimaa haastateltavat (kaikki) kaapin päältä deklamoiviksi epäihmisiksi, keitä hän osoittaa: pienviljelijä Sakari oli eniten äänessä, sitten pari konginkankaalaista kaveria, muutama näyttelijä ja ohjaaja. Jos joku deklamoi piinallisenkin pateettisesti, niin se oli kyllä Mikko itse. Kaapin päällekin hän kapusi hyvin halukkaasti, vaikka synnyinseudulleen pysyi uskollisena. Mainio mies muutenkin.

Sinänsä joku oikea henkilö kaapin päältä, vaikka Pepsi Paloheimo, AC Carlstedt tai Jörn Donner, olisi tuonut vähän särmää ja tietoa rahoituksen ja tuotannon ja politiikankin puolelta. Niskasen kuva olisi asettunut uomiinsa ja moni kohta täsmentynyt. Mutta henkilökuva tehtiin nyt hellästi ja ihaillen taiteilijan omilla ehdoilla kuten Petterillä usein on tapana.

Miten nousi mieleeni Mikon vanha sotahuuto, joka joskus kaikui Keiteleen rannoilla: ”Mikon maailma ei ole Mallorkka, Mikon maailma on Konkinkankas!”