Turussa menee kovaa: kulttuuripääkaupunkiin asetettiin uusi piispa ja viimeisin Vares-leffa kuulemma (Hbl) esittelee kaupunkinäkymiä viimeinkin kaikessa kauneudessaan. Tehdään asiaa Turkuun. Ja tietysti Tallinnaan.

Turusta meillä on päinvastoin täällä vieraita, Marjan tytär perheineen, johon kuuluu yksivuotias valpas poika. Lasta tässä juhlitaan, lapsi viimeistelee joulutalon fiiliksen, mutta pian se on hiipumaan päin. Loppiainen on vuoden sympaattisin kirkkopyhä: ei tarvita suuria valmisteluja, vain leppoisaa laskeutumista. Lahjat on annettu ja saatu, kinkkukin syöty: hernerokka valmistui taas herkullinen sen jäänteistä.

Katsottiin kuinka Kaarlo Kalliala sai hiippansa ja sauvansa Turun tuomiokirkossa. Vaikutti jämerältä piispalta. Kari Mäkinen lausui lämpimiä sanoja, ja Kalliala kertoi hyvän anekdootin Itävalta-Unkarin ohjesäännöstä, jonka mukaan kuollut keisari otettiin kirkkoon vasta kun hänet oli ilmoitettu köyhäksi syntiseksi.

Kun illalla vielä kuuntelimme vanhan koulukaverin Eero Huovisen mietteitä (jäivät joulurauhan julistuksen jälkeen kesken, tuli glögiä ja puuroa juuri siihen saumaan), loppiaisesta kehkeytyi hengellisen pohdinnan päivä. En usko, että Erno Paasilinna, joka aikanaan pilkkasi piispoja tekopyhiksi ja turhanaikaisiksi patsastelijoiksi, olisi paljonkaan näitä viisaampi ajattelija, pikemmin päinvastoin. Ainakaan hän ei antaisi lohtua ja toivoa varjossa vaeltajille, hammastenkiristystä ja vihaa kylläkin.

Arkkipiispa ja piispa emeritus ovat kumpikin käsitelleet Waltari-elämäkertaani hyvinkin ymmärtävästi, edellinen Teologisessa aikakauskirjassa ja jälkimmäinen viime syksyn mietekirjassaan. Tohtoreita kumpikin ja syvällisiä kirjanoppineita. Eero jopa punnitsi Unio Mystican keittiövaa’alla, nyt en muista lukemaa, mutta mainittavan eksaktia kirjallisuuskritiikkiä mielestäni joka tapauksessa.

Meillä oli Eeron kanssa joitain yhteisiä opettajia Norssissa, vaikka olimme rinnakkaisluokilla. Hän muistelikin Maca Castrénin valaisevia historian tunteja, mutta äidinkielessä meillä oli eri opettajat, tärkeitä molemmat. Olikohan sekin Mors lilla Ollen hilpeä sadisti Norssista, sopisi hyvin, ettei vain olisi Kalle Sorainen, Sillanpään kaveri ja Kierkegaardin tutkija. Mutta saattoi olla Saksalaisen koulun puolelta. Näin meitä ennen kuritettiin ja kasvatettiin.

Taitavasti Eero väisteli tulenarat moraalipoliittiset kysymykset ja tähdensi vain pääasiaa, Jumalan persoonallista tuntemista. Mediaa tällainen ei kiinnosta, polttavan tärkeitä heille ovat homoliitot ja kirkosta eroamiset. Aika hyvä markkinaosuus kirkolla edelleen on kuten Eero vaimeasti muistutti. Kun katseli penkkirivejä Turun tuomiokirkossa Kallialan virkaanasettajaisissa tai Huovisen lähtösaarnan aikaan Helsingissä, tuli tunne ettei tuota instituutiota pienet puhurit paljon heiluta.