Vähiin menee vuosi ennen kuin vallan loppuu.

Mietittävä mitä on tullut tehdyksi, onko jotain saatu aikaan? Muistan vilkkaan alkuvuoden, jolloin valmistui kirja Aila Meriluodosta, käytiin Punaisen meren risteilyllä, sain pitää puheen talvisodan muistoseminaarissa ja toimia vastaväittäjänä Tampereen yliopistossa ja lopulta nähtiin ja kuultiin hienosti onnistunut Taipaleenjoki-ooppera Ilmajoella.

Ehkä siinä olikin kylliksi yhdelle vuodelle, loppu on mennyt hiljaisemin. Sentään pientä liikettä sinne ja tänne, Puolaan ja Nizzaan, sekä uuden työn valmistelua. Olihan kesällä kahdet kirjallisuuspäivätkin, Sastamalan Vammalassa ja Iisalmessa. Aho-päiviltä sain pohjaa ja potkua tutkiskella Juhani Ahon maailmaa ja elämää.

Mutta aina on jokin kohta joka kovertaa, miksi en tehnytkään sitä ja sitä. Yksi näytelmä liikahti hiukkasen, toinen näyttää jämähtäneen jäihin. Suuri teatteri on aina kirjailijalle arvoitus kuten Veijo Meri on osuvasti kuvannut. Sen sisäisiä liikkeitä ei ulkopuolinen hevin tunnista ellei omaa kremlologin tuntosarvia. Monta muuta suunnitelmaa vaappuu vain ilmassa ja ihan omaa saamattomuuttani.

Helposti sitä arvioi vain tällaista itsekästä tekemistä, vaikka kuluneen vuoden isoimmat ilonaiheet olivat Luojan säätämiä: palasivat vanhan ajan komeat talvet ja siinä välissä hieno helteinen kesä. Ehkä ne jäävät aikakirjoihin kirkkaimpina muistoina. Taloudelliset kriisit sen sijaan kiehuvat etäämpänä, mitä niille nyt tämmöinen pieneläjä mahtaisi. Ei mahda säällekään, mutta nauttia voi.

Tietysti pitäisi muistaa suuria tapahtumia maassa ja maailmassa, mutta niistä pitävät muut viestimet kylliksi huolta. Mikä oli tärkeintä? Pääministerin vaihdos meillä vaiko EU:n romahdukset etelämmässä. Mikä varsinaisesti on vaikuttanut omaan elämääni? Entä lasten elämään, seuraavaan sukupolveen? Ainakin tuntuvat pärjäilevän melko iloisesti pätkätöissään ja vapaissa suhteissaan. Elämmekö jotenkin erillämme todella merkittävistä murroksista?

Omaa talouttaan jokainen puntaroi, mutta siinäkään ei mitään ihmeitä ole, tavallista kitkutusta paitsi noi jättimäiset jälkiverot Waltari-kirjan peruina, mutta niistäkin taidetaan selvitä. Marjan eläkeläistalous on tasaisempaa, niin että ainakin ruokaa riittää ja rakkauttakin yli kohtuuden. Joten mä olen loppujen lopuksi aika onnellinen mies enkä osaa edes kätkeä sitä kylliksi niin kuin meillä pitäisi olla tapana.

Näillä eväillä on vain jatkettava uuteen vuoteen nousevaan. Ja toivoteltava suotuisaa onnea ja terveyttä kaikille muille – niin terveys, se tuntuu niin itsestään selvältä, ettei siitä muista huolehtia, vaikka on ollut yllättävä takaiskukin puolitoista vuotta sitten. Pallonlaajennus tuntuu vain parantaneen oloa. Kun siitäkin on näin hyvin selvitty, elämässä on ollut onnea ja takatuuppausta ja niitä tarvitaan aina vain lisääntyvästi jatkossa.

Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille vastaanottavaisille!