Joka kerta jännittää kuinka kinkunpaisto onnistuu.
Virittelen tulet leivinuunin aamulla kello kuuden jälkeen ja poltan kolme kevyttä halkolatinkia, kymmeneltä pellit kiinni. Sitten muita asioita, kunnes uuni on neljän maissa sopivassa vajaan 200 asteen lämmössä: kinkku juhlavasti pellillä sisään, vettä pohjalle ja siellähän tirisee ihanasti seuraavat kuusi tuntia. Kymmenen maissa illalla kinkun kypsyysaste on runsaat 70 astetta, se riittää. Siitä tuli taas erinomainen, sopivasti ylikypsä, kuparinruskea, vähän laidalta kärvähtänyt, juuri paras. Koko komeus ulos ja ylös keittiöön huokaileviin kastajaisiin liemen ja leivän ja punaviinin kera. Ehkä joulun hienoin momentti.
Paljon muuta ehti tapahtua päivän mittaan. Ihmeellinen on maailman maalari. Himmeä kuu laskeutuu pyöreänä taivaan toisella laidalla samalla kun aurinko veriappelsiininpunaisena kohoilee toisella. Puut huurteessa kuin joulun kuvakirjassa. Torilla käytiin, ja siellä toden totta hytisi kalakauppiaamme -28 asteen pakkasessa. Asiat tulivat muutkin toimitetuiksi.
Täällä on niin hyvä palvelu, että joululeipä, joulupullo ja joulusahti tuodaan ovelle. Hyvät naapurit poikkeilevat. Joten nyt ei enää mitään puutu. Tai puuttuihan vielä joulukirkko. Sikomäen laelle tähtikirkkaan taivaan ja punaisena nousevan kuun alle taivalsi ehtoon pimeässä lyhdyt kädessä puolisensataa tulipalopakkasta uhmaavaa kyröläistä. Siellä pitivät Katariina ja Eero Pylsy lyhennetyn hartauden, koska tenori ei voinut laulaa eikä trumpetisti soittaa, mutta mehän veisasimme henki huuruten Maa on niin kaunista niin että mäki raikui. Kuulimme myös Taatan instant joulusaarnan Eeron suusta sekä joulurauhan julistuksen. Ja teputimme aika kyytiä takaisin lämpimiin pirtteihin. Perinne jatkui nyt 11. kertaa eikä sitä pysäytä mikään.
Ja sitten me juhlimme sitä oivallisesti paistunutta kinkkua ja unohdimme hetkeksi taivaalliset korkeudet. Sahtiakin maistoimme, on siinä taas se Sillanpään ylistämä ”maan uumenien tuttu maku”. Sahtimestari Tulonen osaa asiansa.
Ja katselimme entisen oppilaani Ilkka Isosaaren sympaattista katumusohjelmaa uusintana; niin meni Ilkka aikoinaan kirjallisuuden seminaarista ulos kovaan lehtimaailmaan ja tässä on tulos. Mutta hyvin oli poika silti pysynyt järjissään.
Ja Katri elää taas parasta aikaansa, luimme lehden kannesta; häntä onnittelin. Niin elän minäkin. Meidänhän hyvin on käynyt kaiken jälkeen. Ja serkkuni Riitta, meistä kaikista hyvin huolehtiva, täyttää seitsemän vuosikymmentä. Häntä vasta onkin onniteltava.
Joten ei muuta kuin oikein Hyvää Joulua kaikille, jotka näitä raapaisuja ovat silloin tällöin vilkaisseet, ja sama toivo kiiriköön koko luomakunnalle uskoon ja sukukuntaan katsomatta.