Vielä vihonviimeinen kirjakeikka, nyt Tapiolan Suomalaisessa kirjakaupassa. Puhelimme Hannu Rautkallion kanssa lähinnä hänen uudesta kirjastaan Alistumisen vuodet 1954-1961. Suomettuminen vai lännettyminen? Hannu jaksaa painaa kuin panssarijyrä tätä lähihistoriaa omaan malliinsa. Samoja aikoja osin samoista kulmista hän on tarkastellut ainakin kuudessa kirjassa ellei useammassa, mutta aina näyttää löytyvän jotain uutta aineistoa arkistojen uumenista.

Kiintoisaa on se, kuinka Hannu katsoo Suomen tapahtumia ulkomaisista lähteistä käsin. Sen aloitti kai mallikkaasti Max Jakobson klassikossaan Diplomaattien talvisota. Hannu näyttää millä tavoin Molotovin ja Hrushtshovin valtataistelu heilutti Suomea. Paasikivi oli Molotovin mies, Kekkonen taas Hrussen suosikki. Neuvostoliitto ei ollut mikään monoliittinen blokki, vaikka siltä ulos näytti, vaan NKP:n kansainvälisen osaston ja KGB:n keskinäisistä painiotteista paljon riippui, millaisia kantoja ja kenen hyväksi sieltä tippui.

Kauhistavaa on vieläkin katsoa, kuinka syvällä ja voimakkaasti venäläiset vaikuttajat riehuivat Suomen presidentinvaalissa 1956. Kekkosen voitto oli elämän ja kuoleman kysymys, ja sen hyväksi tehtiin kaikki mahdollinen ja onnistuttiin myös. Nykyiset vaalirahakohut ovat lasten leikkiä sen rinnalla, mitä Vladimirov kauhoi kasaan Kekkosen hyväksi.

Hauska on juttu Kekkosen ensimmäisestä pääministerimatkasta Moskovaan. Paha takaisku sattui, kun suurlähettiläs Åke Gartz vei vahingossa (?) housuntaskussaan viinakaapin avaimen kesälomalle Suomeen. Urho joukkoineen joutui murtamaan kaapin auki. Kauhun hetkiä varmaan ennen sitä elettiin .

Loppupuolellaan kirja kääntyy suoranaiseksi agenttiromaaniksi, missä KGB:n ja CIA:n kovat miehet sekoilevat naisten ja vodkan tai whiskyn voimalla. Olisipa ollut medialla kerrottavaa. Nyt jahdataan jotakin onnetonta virkamiestä, joka ottaa pari kaljaa ja suostuu isäntien vieraanvaraisuuteen Romaniassa. Tiukkaa on, totisesti. Muistan kuinka entinen tyttöystäväni kertoi lentoemännän kokemuksia PanAmin vuorolta: suomalaispoliitikot nousivat Keflavikista koneeseen kuin tornadot ympäripäissään Ahti K:n johdolla. Lentoemännillä ei sillä matkalla ollut hetken rauhaa. Vasta Olof Palmen korrekti väliintulo rauhoitti emäntien hameisiin rynnistelevät suomalaississit.

Lähtösaunassa Yrjönkadulla, onhan levon ja rauhan temppeli. Mitään homojen kähmintöjä en ole siellä huomannut, joista Hesari on hälyttänyt. Reiluja porukoita, juttu kulkee puusaunassa. Uin ja vesijuoksen pitkän tovin. Viimassa talsin kotiin. Radiosta kuuluu joululauluja ja runoja. Aino tulee käymään. Nyt vaan tavaroita laukkuun, pian lähdetään.