Nauttikaamme venäläisestä lumipyrystä. Hyytävää ja raisua oli ponnistella Sotamuseoon katsomaan viimein sitä talvisodan näyttelyä, josta varsinkin etsin silmiini Yrjö Jylhän tuntolevyn. Sitä ei mitenkään merkitä tai ilmoiteta, minkähän takia? Näin Jylhästä tulee eräs anonyymi soturi muiden joukkoon. Hieno ja monipuolinen näyttely kaikin tavoin, kai se vielä siellä jatkaa tämän päivän jälkeenkin. Siellä ainakin syntyy vahva vaikutus siitä, millaisin ponnistuksin tämäkin tuiskuinen juhlapäivä on aikanaan lunastettu.
Eilen istahdimme Johanneksenkirkkoon, missä pääsin ripille jokseenkin puoli vuosisataa sitten. Kun piispa emeritus Eero tuli etupenkkiin, mietin oliko hän ehkä samassa Norssin poikien rippikouluerässä. Johis oli meidän kirkkomme, itse asiassa jo isovanhempieni kirkko, silloin uusi ja juhlava, mitä on vieläkin suippoine goottilaisine kaarineen ja linjoineen. Ai niin, Jaakko Ryhänen siis konsertoi Johiksessa, lauloi tuttuja lauluja, myös sen isoisäni Rajalan Villen suosikin ”Oi muistatko vielä sen virren…” Ja Pertti Eerola soitti urkuja ja pianoa, klassisia kipaleita, Bachia ja Beethovenia, Waltarin ’Natsarealainenkin’ kuultiin Taneli Kuusiston sävelin. Muhkeasti veteli Ryhänen, joka on melkein Hämeenkyrön poikia, oltuaan opettajana aikoinaan Heinijärvellä.
Siitä pitäjästä tulee muuten kaikenlaisia kohutyyppejä, viimeksi tämä Tapani Koivuniemi, jonka lahkosta ja firmasta on alettu kovasti kohista HS-Kuukausiliitteen merkillisen jutun jälkeen. Ja Hämeenkyrössä on mutkaiset juurensa myös dosentti Johan Bäckmanilla, jonka värikylläistä henkilökuvaa piirreltiin saman Hesarin kulttuurisivulla. Hauskoja veikkoja, vahvaotteisia menestyjiä, keinoista piittaamatta. Muistettakoon että Minna Craucherkin oli kotoisin Hämeenkyröstä, Kyröspohjan kylästä…
Niin kallistuimme ehtoolla katselemaan juhlakavalkadia linnassa, muistellen samalla omaa käyntiämme viimeksi pari vuotta sitten, Eeva-Liisa silloin troikassa mukana ja niinpä istui meillä nyt katsomossakin. Naiset täällä hehkuttivat ja moittivat pukuja asiantuntevin arvioin, minähän en enää niitä kommentoi erehdyttyäni yhden kohtalokkaan kerran niin tekemään. Muuten oli ihan hupaisaa, paitsi että tämä ulkoinen säihke ja visuaalinen viihde valtaa yhä loistelevamman alan eikä kulttuuriväkeä juuri näkynyt, mitä nyt muutama kirjailija (Sirpa Kähkönen ja Antti Hyry, hienoa) ja näyttelijä, mutta sitäkin enemmän mediaväkeä, urheilijoita ja tietysti poliitikkoja, diplomaattejakin tavallista pitempi letka. Ylinäyttelijä Esko Salminen sentään sai lausua muutaman kiinnostavan muiston ja lauseen pikahaastattelussa. Muu on kuohua ja pintaa, kaunista ja mielestä katoavaa. Mihin on kadonnut kirjan ja kulttuurin arvostus sieltä valtakunnan yläpäästä?