Heti sain selvityksiä pariltakin taholta koskien Myllykolun uudistussuunnitelmien nykytilannetta. Rahoitus näyttää etenevän myötätuulessa, ja toimiinkin uhataan ryhtyä jo kevättalvella. Mainiota. Uusi kohennettu Myllykolu ottaa vastaan tulijoita 2012. Maltamme tuskin odottaa. Hitaita näet ovat byrokratian myllyt, ja sehän ei ole kyröläisten aktivistien vika.

Kun nyt Hämeenkyröön taas kallistin korvani, poimittakoon samalla lehtipinosta vielä viimekertainen HS-Kuukausiliite, jossa muuan laajakatseinen tosikko Keravalta nuhtelee minua perämetsäläisistä asenteista, joiden hän arvelee olevan peräisin – mistäs muualta kuin Hämeenkyröstä. Kysymyksessä oli kirjoittamani kevyt matkapakina syyskuun liitteeseen, jonka kirjoitussarjaan tilattiin kertomus nimenomaan jostakin hauskasta matkakommelluksesta.

Jotta kommelluksesta tulisi vähän hauskempi, voi sitä aina hiukan värittää. Silti nalkkiin jääminen öiselle lakkoilevalle metropysäkille kymmenen nuoren (ihonväri jääköön mainitsematta) huligaanin piiritykseen tuntuu jälkeenpäin hauskalta, mutta ei sitä valttämättä ollut todellisuudessa. Olisi sen sijaan hauska nähdä, kuinka tottuneen humaanisti tämä keravalainen maailmankansalainen suhtautuisi vastaavaan tilanteeseen: lukitun rauta-aidan takana matkatavaroineen vailla tietoa ulospääsystä ja matkan jatkosta, ympärillä vain näitä iloisesti remmastelevia välkkyvähampaisia (anteeksi) laitakaupungin veikkoja. Ehkä hän kaikkeen tottuneena ajattelisi, että näinhän täällä aina käy, mikäpä tässä.

Pakollisesta poliittisesta korrektisuudesta on jo tullut meillä sananvapautta jäykistävä kontrolli, jota juuri tällaiset huomautusherkät asennevartijat ryppyotsaisesti ruokkivat.

Mika Waltarin matkakirjan kuvaus lakkojen hidastamasta Pariisissa 1947, joka oli pakinani lähtökohta tietyssä vastaavuudessaan, on varmaan sekin tämän aikamme eurooppalaisen mielestä asenteellinen ja valittelee epämukavuuksia, joiden pitäisi olla hänelle itsestään selviä ja asiaan kuuluvia. Entä Olavi Paavolaisen vapiseva viehtymys mustan rodun esiinmarssiin, mainintoja ihonväristä loputtomiin. Esimerkit riittäkööt, perämetsäläisiä oomme kaikki paitsi korrekti kirjeen lähettäjä Keravalta.

Kävin illalla Sellon kirjastossa puhelemassa viimeisen kerran kirjastani, Esko Nickin perehtyneesti haastattelemana. Kiertue, joka alkoi huhtikuulla, on nyt kierretty, vielä jokunen vierailu alkutalvesta edessä. Mukavahan omasta työstä on puhua ja yleisöäkin on aina riittänyt, mutta nyt on vuoro työhuoneen hiljaisuudelle.