Aamukahvilla tulee kuunnelluksi näitä kirjallisuuskeskusteluja. Kun nyt aiheena olivat kirjailijoista kertovat romaanit ja yhtenä keskustelijana kirjallisuudentutkija, arvasinkin että joku potku sieltä voi tulla suuntaani. Ja tulihan se sieltä.

Teosten kohteita Kiveä ja Runebergiä valaisivat kyllä monikulmaisesti. Mäkelän Kiveä olen yrittänyt alusta lukea, mutta ei se vedä, ei millään, kesken jäi. Nyt oli lohdullista kuulla Heini Tolan ja Juhani Sipilän arvioista, että sielläkin oli puuduttu Kiven kieltä matkivaan yksitoikkoisen synkkään monologiin. Wahlströmin Cygnaeus-kirjasta nautimme Marjan kanssa molemmat kovasti, mutta Runebergiin tekijä näyttää heittäneen niin paljon lisää epäsympaattisia ja luotaantyöntäviä piirteitä, että kirja voi jäädä väliin, niin palkintoehdokas kuin onkin.

Niin se sivupotku. Yliopistonlehtorina Sipilän velvollisuus on tietysti valvoa lajien rajaa ja huomauttaa ylityksistä. Mutta kun hän tuomitsi, että Meriluoto-kirjani liukuu välillä epäsuoraan ja fiktiiviseen kerrontaan, vaikka se ilmoitetaan elämäkerraksi, niin eikö näin tapahdu monissa ja varsin huomattavissa ulkomaisissa biografioissa? Esimerkkinä vaikka se Thorkild Hansenin loistava Processen mot Hamsun tai ruotsalaisten monet Strindberg-elämäkerrat, anglosakseista puhumattakaan: eikö niissä usein paneutuvasti kuvailla henkilön mielenliikkeitä epätotunnaisin, fiktiosta tutuin epäsuorin menetelmin, vaikka tutkimuspohja on dokumentaarinen. Entä meillä L. Onervan legendaarinen kaksiosainen Leino-elämäkerta? Sitä on ylistetty juuri tästä läheisestä ja epäsovinnaisesta otteestaan. Mutta sehän onkin runoilijan elämäkerta runoilijasta.

Quod licet Jovi non licet bovi. Tutkimuksen lajipoliisit totta kai tahtovat vahtia, ettei tällaisia ylityksiä tapahtuisi silloin, kun asialla on joku kotimainen tutkijan tapainen. Toisaalta luulisi, että tutkijat nykyisin ovat hyvinkin harjaantuneita tulkitsemaan, kuka kulloinkin on äänessä ja kertojana. Vai päteekö se vain sepitettyyn proosaan? Fiktion kirjoittajalle palaa vapauksien suhteen vihreä valo, tutkijalle punainen. Mutta minä taidan vastakin livahtaa läpi keltaisilla. Ahtaasti määriteltyjen kategorioiden väliin jää hyvin tilaa myös tämmöisille rajatilan kirjoittajille.