Oikeinhan se kuitenkin meni tämä tieto-Finlandia, vaikka yritin puolustaa Haban Mannerheimia. Vesa Sirén ansaitsi palkinnon, kaikesta päättäen komea opus kapellimestareista. Kun osuin istumaan Hesarin pöytään, kuulin jo Vesan nopeudesta ja tuotteliaisuudesta toimittajana ja häntä verrattavan Heikinheimoon. Kiitospuhe vahvisti vaikutelmaa, varsinainen tekstitykki.

Hyvässä muistissa Vesan mainio ja oivaltava kritiikki kesällä Ilmajoen Taipaleenjoesta. Hän kuuluu siinäkin samaan sarjaan Heikinheimon kanssa, että panee lukemaan klassisesta musiikista silloinkin, kun aihe ei niin vedä, mutta Vesan tyyli vetää.

Haba seisoi vaatimattomana seinustalla, en ehtinyt edes onnitella ehdokkuudesta. Koulussa hän oli kova urheilija ja painonnostaja, nyt alkaa muistuttaa viisasta tiibetiläistä munkkia.

Illalla tuore tohtori Taru Tapioharju vieraili Waltari-seurassa, olihan mentävä kuulemaan ja tervehtimään keväisen vastaväitöksen muistoissa: sentään kaikkien aikojen ensimmäinen Waltari-väitös. Hän oli harvinaisen helppo väittelijä siinä, ettei pannut juuri missään kohdin vastaan, kun yritin ahdistaa. Nyt kuulimme pitkän ja rönsyilevän kertauksen tutkimuksesta Tyttö kaupungissa eli modernin naisen diskurssista Waltarin varhaisromaaneissa. Ei asia vieläkään ihan selväksi tullut. Jospa Taru tekee sen kansantajuisen verson kirjastaan, ehkä juttu alkaa selkiintyä.

Kari Rahiala esitteli mainion numismaattisen artikkelin Waltarista ja keisari Neron kultarahasta alan vuosikirjasta. Kirjailija lahjoitti Ihmiskunnan vihollisia innoittaneen muiston nuorelle teologitytölle kaulariipukseksi! Tällaisia helmiä vielä heltiää Mikan tiimoilta, olisin tämänkin detaljin käyttänyt kirjassani jos olisi aiemmin tullut tietoon.