Esikoispalkinto jaettiin slovakialaiselle Alexandra Salmelalle. Onnea sisukkaalle kirjailijalle, jonka mielestä suomen kieli on helppoa. Kiitospuheen perusteella tuntui kuitenkin, että kustantaja on saanut jossain määrin korjata kirjailijan kieltä. Tai sitten on eksoottista, että kieli menee toisin kuin kieliopissa. Ehkä se on eräs luovan kirjallisuuden tehtävä.

Yksi ammattilainen keskusteluissa löytyi, joka oli lukenut palkintokirjaa 40 sivua. Hän ilmoitti, että ei ole sen kirjan ystävä, se jäänee kesken. Mutta kaikkihan me toivomme, että juuri tällainen kirja on hyvä. Sen täytyy olla. Se tuo jotain lisää suomalaiseen kirjallisuuteen. Totta kai se on hyvä, kun se on sekä Finlandia-ehdokkaana että esikoispalkinnolla.

Miten muuten määritellään suomalainen teos? Suomessa julkaistu? Kirjat painetaan nykyään ties missä. Onko suomen kieli enää välttämätön? Jos Suomessa syntynyt kirjoittaa kirjan lapsuudestaan ranskaksi ja julkaisee sen Sveitsissä, onko kirja edelleen suomalainen? Sitten kun se suomennetaan? Voi tulla visaisia rajankäyntejä, kun kirjallisuuskin entisestä kansainvälistyy.

Avustan edelleen Matti Saloa, kun Filmihullu kokoaa sitä jättiläissavottaa ihmisten lempielokuvista. Sanomatalon kekkereiden saalista: Lenitan, Lailan ja Kaari Utrion lempileffat. Ei hullumpaa. Tulokset ilmestyvät ensi vuoden puolella. Lenitalla muuten hyvin fiksua pohdintaa elokuvakokemuksistaan sekä opiskeluajoistaan Itä-Saksassa anno dazumal. Silmien avautumisen aikaa, hän kertoi. Mimmi vain parantaa juoksua eikä näytä vanhenevan, päinvastoin.

Nautin viiniä kohtuullisesti ja ehdin kotiin katsomaan loppupuolen maalijuhlaa San Marinoa vastaan. Film noir tällä kertaa teennäinen ja pitkästyttävä.