Huomion kohteena siis edelleen, mikäs sen hauskempaa, vaikka oma isäni sanoikin, että tämmöinen päivä on kauppamiesten keksintö eikä kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Mutta lapset tulivat kaikki käymään ja syömään nieriää, sepä rattoisaa.
Sain Marjalta Andreï Makinen Tuntemattoman miehen elämän ja luin heti illalla loppuun. Järisyttävä teos. Kulunutta ilmaisua voi kerrankin käyttää täydestä todesta. Harvoin olen näin vaikuttuneena, malttamatta lukenut eteenpäin, kunnes kirja loppui merkillisen väkevään tunnelmaan. Kun lukee jotain tällaista, tätä venäläisen Volskin elämäntarinaa, useimmat muut tarinat alkavat tuntua merkityksettömiltä. Miksi tuhlata aikaa ja voimia kaikenlaiseen köykäiseen? Kehyksenä tässä on Venäjän raskas ja komea klassinen kirjallisuus. Makine (eiköhän alkuaan Mäkinen) johdattaa kehyshenkilön Pariisista kotimaahansa Pietariin ja huomaa, kuinka perinpohjin maa on muuttunut sitten hänen neuvostoliittolaisen nuoruutensa. Uuden Pietarin korskea juhlinta rinnastuu räikeästi vanhan venäläismiehen edustamaan äskeiseen kärsimyshistoriaan. Koko neuvostokansan ylivoimaista taakkaa saa kantaa tämä Volski, joka kertoo elämänsä niin että lukijan mieli kääntyy ja hän uskoo joka sanan ja kauhistuu pitkäksi aikaa, vaikka niin paljon onkin kerrottu sodasta ja sen jälkeisestä ihmisterrorista isolla Venäjänmaalla. Lukekaa jos kestätte!
Iltapäivän pitkässä pöytäkeskustelussamme vilahteli myös ajankohtaista kirjallisuutta. Elina Hirvosen teos Kauimpana kuolemasta saikin kriittisiä kommentteja parin lukeneen toimesta; siihen on kuulemma liikaa ahdettu aineksia, se ei tungoksessaan oikein hengitä, ja kaiken lisäksi tarkka vaimonin oli tunnistavinaan miltei suoraan Makinen teoksesta Vain rakkaus siepattuja passuksia. Mutta näitähän kutsutaan nykyisin hienosti intertekstuaalisiksi lainoiksi.
Kotimaisen osalta olen edelleen kuulopuheiden varassa, samoin arvostelujen. Olli jalostakin kannatin vain lehtijuttujen perusteella, mutta vielä ehditään. Uskon että Riikka Pulkkisen Totta on hyvä kirja ja kova sana kilpailussa. Ja mitä kaikkia niitä onkaan.
Suuren vaikutuksen teki lauantaina elokuva Vakooja Robert Hanssenin elämästä, lähes dokumentaarinen, silti sisäistynyt, syvämielinen kuvaus huippupetturin elämänstrategiasta. Vakoiluteema on aina minua kiinnostanut, ehkä siitä pitäen kun Lontoon aikoina tutustuin Cambridgen viitosiin ja varsinkin Guy Burgessin hahmoon, josta myös on tehty loistava tv-elokuva An Englishman Abroad. Saisikohan sen joskus vielä uusintana? Muistaakseni se on mennyt vain ruotsinkielisellä puolella niihin aikoihin, jolloin aihe oli vielä poliittisesti epäkorrekti. Nyt jatkoksi Hanssenin tarinalle! Hyvin erilaisiin rangaistuksiin mestarit joutuivat. Burgess nuhjasi turvapaikassaan Moskovassa, Hanssen istuu vielä kauan eristyskopissaan Coloradossa.
Kiitos päivästä, ajattelin sunnuntai-iltana. Rikas viikonloppu näin vain vaatimattomissa kotioloissa.