Kirveltävän kaunis syyspäivä, kun ajelin ensin Kyröön ja edelleen Tampereelle. Marja jäi Turkuun jälkeläisiään katsomaan. Viehätyksessä kaikki kunnossa.

Illalla oli Eino-klubin juhlaillalliset hotelli Tammerissa. Ai mikä ihmeen Eino-klubi? Vanhat teatteriveijarit Esko Raipia ja Seppo Mäki olivat todenneet, että on ikävää kun ei enää tapaa kavereita. Niin he perustivat yhdyssiteeksi tämän Eino-klubin, tietysti Salmelaisen mukaan. Juovat kahvia ja sauvakävelevät kuulemma säännöllisesti. Nyt kokosivat joukkoja Tammeriin vähän paremmille ryypyille.

Innostuin liittymään joukkoon, kun kuulin ohjelmasta Rauli Lehtoselta. Päättelin että siellä vielä teatterihistorian siipi suhahtaa kuten kävikin. Puhujina Rauli itse ja toinen hieno herrasmies Evald Kampus, Tarton Vanemuine-teatterin maineikas dramaturgi. Heitähän oli mentävä kuulemaan, eikä petytty. Hersyviä puheenvuoroja! Sain paikan kunniapöydässä, Kampusin puolison Leili Kuusikin ja Eila Roineen välistä, vastapäätä Anja Räsänen, Mikko Hänninen sekä Rauli ja Helena.

Intouduin keskustelemaan varsinkin Kampusin kanssa, tilaisuuksia kun harvoin tarjoutuu. Hän tuntui seuraavan ihmeen aktiivisesti Suomenkin kulttuurielämää. Erityisesti häntä inhottivat oopperaesitykset, joissa vanhat teokset kiskotaan teennäisesti nykypäivään. Harvoin ne onnistuvat. Kampukset olivat nähneet myös Sofi Oksasen Puhdistuksen Tartossa, kommentit vähemmän kiittäviä. Virossa ei pidetä kyseisestä teoksesta, olen ymmärtänyt. Myös Jaan Kaplinski on purevasti arvostellut Oksasta Viron historian väärennöksestä ja sen myymisestä sensaatiohakuisesti länteen. Toisaalta on kysymys kaunokirjallisesta teoksesta, joka ei kai tarjoudukaan todistukseksi historiasta. Mutta niinhän ihmiset tietysti eri puolilla maailmaa lukevat ja kokevat. Teoksen menestys jatkuu huimaavasti, kaiketi jo nelisenkymmenelle kielelle käännetty.

Tammerin sali oli täynnä eläkkeellä olevia ja myös parhaassa vedossa olevia näyttelijöitä, näkyi siellä TT:n tuore Särkelä Heikki Nousiainenkin. Meidän pöydässä myös Tapani ja Tamara Perttu, tuttuja Sina Kujansuu ja Ari Kallio ja monia muita. Ideamies Raipia kävi välillä pokkaamassa Tampere-mitalin. Ei hullumpi idea koota yhteen teatterilaisia. Muistuivat mieleen taannoiset kamppaukset Tampereen teatterihistorioiden parissa, arkistojani penkoessani löysin jotain makaamaan jäänyttä ja Salmelaista koskevaa aineistoakin, jonka palautin samalla reisulla Työväen Teatteriin. En tunne enää kaipausta teatterin tutkimukseen, mutta tällaiset hengennostatukset ovat hauskoja muistutuksia.