Mika Waltarin syntymäpäivä, ystävät istuvat Elitessä, mutta täällä me vain kuhkitaan maakylän vesisateessa hiljaisuuden äärellä.

Mitä tuloksellisin sienireissu, kantarellejakin vielä töyräs keltaisenaan. Ja lampaankääpiä ämpärillinen, puhtaan valkeita. Marja oli hyvillään, sillä Tintu tuli lounaalle ja toi autolastillisen Markku Kontron teatteriarkistoa, jonka sijoitan Kirjakkaan. Sitä muutenkin tässä järjestelen. Tänne voisi pian perustaa Teatterimuseon haaraosaston. Nautimme spelttihaukea kantarellien kera, olipa mainiota.

Joku tuossa kysyy, että mikä ihmeen Syntipukki. Toinen oivaltaa heti. Agapetuksen näytelmässä tavaratalo pestaa Koikkalaisen syntipukiksi, jolle saa purkaa kaikki valitukset mitä asiakkaille kertyy. Tämä Koikkalainen on nyt nimeltään Matti Vanhanen. Jos Jari Tervo ehtisi ja tohtisi, hän voisi sovittaa Kaupunginteatteriin tulevan näytelmänsä tähän asetelmaan. Mutta epäilenpä, että esitys tyytyy kertaamaan hänen viimesyksyisen kirjansa kansaan menevää teemaa: potkitaan jo valmiiksi maassa makaavaa. Vähemmän sankarillista.

Syntipukista on tehty sekä elokuva että tv-näytelmä, jälkimmäisessä pääroolissa Lasse Pöysti. Muistan kun Agapetus totesi, että täytyy olla älykäs voidakseen näytellä tyhmää. Sama pätee Vanhaseenkin.

Luen tässä edelleen Shieldsin Mary Swannia, kerrankin toivon että kirja ei loppuisi. Kuinka joku voi olla lukematta näin hauskaa romaania. Mutta täytynee olla edes vähän kiinnostunut kirjallisuudentutkimuksesta, jotta satiiri purisi, ja niin outojahan ei ole joka kylässä. Marja luki ennen minua, hän ei koskaan anna ennakkokäsityksiä etten pettyisi. Mutta kuinka hän malttoi pitää tämän ilon sisällään?

Pieni sitaatti kirjasta: ”Elämä, josta ei kerrota muille, on itsekästä elämää.” Sillä voisi perustella tällaista päiväkirjaakin omia ajoittaisia epäilyksiään vastaan. Mutta kirjan Frederic Cruzzi (mainio hahmo) teilaa tämän ystävänsä Tom Halpennyn ajatuksen ja saman tien kaikki muistelmat ja väittää, että ihmisten valtaosan elämän voisi kuitata yhdellä rivillä tai ainakin pitkällä virkkeellä. Olen tietysti eri mieltä. Siinäpä virikkeitä ensi vuoden elämäkertaseminaariin?