Suuri elämäkertatapahtuma Koskilinnassa.

Eilen tulivat Leena Majander ja Antti Reenpää Alfa Romeollaan pihaan, ja ilta meni illastaessa ja monenaiheisissa keskusteluissa oikein antoisasti. Kustannuspolitiikkaa kas kummaa tuli sivutuksi tavallista syvällisemmin, mutta elämästäkin puhuttiin ja kirjoista, linnuistakin, ja Marja tarjoili hyvää kuhaa ja sienisoosia (kenenpä keräämiä), valkoviiniä ja mustikoita jäätelössä, mutta tämän päivän tapahtumaan keskityttiin, joten ei hilluttu liian pitkään.

Terässä sitten oltiinkin aamulla ja ajeltiin Koskilinnaan, jonka edusta oli jo varttia vaille täyttynyt autoista. Tapahtuma näytti keräävän yleisöä huomattavasti enemmän kuin osasin odottaa. Isohko sali tuli täpötäyteen, parvekekin miehitettiin, olisiko pitkälti kolmattasataa sanankuulijaa tullut paikalle. Antero Kekkonen huomautti, että hän tulee Toivo Pekkasen Kotkasta, mutta ei ole siellä koskaan nähnyt näin paljon väkeä kirjallisessa tilaisuudessa.

Tilaisuuden isäntä Kari Häkämies avasi ilmeisen tyytyväisenä, minkä jälkeen Pitko pääsi irti ja juonsi minut sisään. Laitankin oman juttuni tuonne esitelmiin niin näkyy mitä alkuun käsiteltiin. Silja Sillanpää haastatteli, teki hyviä kysymyksiä ja oli asiallisesti valmistautunut. Yleisökin intoutui kaikenlaista inttämään ja kyselemään. Elämäkerrat selvästi kiinnostivat.

Leena joutui Matti Apusen kuivakan tiukkaan tenttiin erityisesti kustantajan asioista, mutta vastaili sen verran napakasti, että Mattikin kalpeni. Elämäkertojakin sivuttiin, vaikka haastattelija oli selvästi kiinnostuneempi Leenan viime kevään ratkaisuista ja tulevaisuudesta. Monet kustantajan työn kysymykset selvisivät yleisölle, joka niistä täällä harvoin saa kuulla.

Ruokailun jälkeen siirryttiin poliittisiin aiheisiin, erityisesti Katja Boxbergin ja Anteron hyvän ja terävän dialogin kautta; siinähän oli vanhaa tv-tenttien henkeä, ja lopputulos jokseenkin ratkaisematon. Katja on tehnyt ei-auktorisoidun elämäkerran Paavo Lipposesta, ja Antsu puolusti lojaalisti kirjassa vähän kaltoin kohdeltua pääministeriä. Tapahtuma alkoi lämmetä.

Ehkä pieni notkahdus tapahtui siinä, että Merja Rehnin haastattelija oli sairastunut, mutta Petteri Paasilinna korvasi ja Merja vaikutti hiukan ainakin ilahtuneelta palaillessaan parinkymmenen vuoden takaiselle rikospaikalle: täällä hän heilui silloin lyhyen aikaa toimekkaana kulttuurisihteerinä, ja meilläkin oli joitain yhteisiä yrityksiä. Kyllä Merjan kirjaakin käsiteltiin, silkkihansikkain.

Ja lopuksi, täytyy myöntää, tilaisuus huipentui Hannu Mäkelän hienoon esitykseen monista elämäkerroistaan: Samuli Kustaa Bergistä tämän syksyn Aleksis Kiveen. Hannu veti vaikuttavan kaaren kirjailijakohtaloista ja eläytyi erityisesti Kiven loppuaikoihin, joista uusi kirjansa sisäisenä fiktiivisenä monologina kertoo. Olen aloittanut, vähän työlästyin, mutta tämän jutun jälkeen tartun kirjaan uudelleen ja ahneemmin. On se kielellisesti mestarillinen suoritus, sen heti alusta havaitsi.

Näin päättyi tapahtuma, ensimmäinen laatuaan. Karin kanssa saatoimme onnitella toisiamme; kun Häkämies tämän idean ensi kerran minulle esitteli vapun alla Lasipalatsin kuhalautasen äärellä, ei varmaan kumpikaan uskaltanut aavistaa, että menestyksestä tulisi tämmöinen ja tasostakin näin hyvä. Näitä ilman muuta jatketaan, ehkä samasta teemasta, mutta kulmia ja puhujia vaihdellen.

Syvästi huojentuneina ja tyytyväisinä ajelimme illalla vielä Sina Kujansuun Pihkatappiin, missä pidettiin poikkitaiteellista iltaa musiikin ja maalauksen merkeissä. Todella vaikuttava paikka, suorastaan ällistyttävän upea, ja tarjoilu ja ohjelma loistavaa, mutta ajatukseni olivat osaksi jääneet päivän tapauksiin, joten palattakoon tähän joskus toiste. Liikaa elämyksiä runsaan vuorokauden sisään. Tasaantukaamme, sulatelkaamme.