Panu Rajala

Piipahdus Tampereen teatterikesässä.

Entisen oppilaani Jussi Suvannon kritiikki Aamulehdessä innosti katsomaan, kuinka energisesti venäläiset Gogoliaan esittävätkään. Vetshera: Vesna perustuu novelliin ’Toukokuun yö’, varmaan alkuteksti siellä jossakin häämötti. Mutta kollektiivinen keväthurmos ja erotiikkaa tihkuva reipastelu hallitsivat näyttämöä. Totisesti heillä oli energiaa ja he lauloivat suurenmoisesti, liikkuivat, tanssivat ja sätkyttelivät valloittavasti.

Olihan tarinakin: koppaileva kyläpäällikkö viettelee poikansa morsiamen ja saa siitä ansaitsemansa rangaistuksen. Mystinen noituustaso kulki siinä rinnalla. Kaikesta ei ihan saanut selvää, mutta riittävästi kuitenkin – niin vetävä oli itse esitys. Jussi oli oikeassa: melkein teki mieli tempautua mukaan tanssimaan ja loilottamaan.

Puutarhakadun Lukulaarista löysin jonkun Ahon painoksen ja Kai Laitisen aukileikkaamattoman esikoisteoksen Puolitiessä (1958) sekä tapasin yliopistoaikojen perästä Markku Ihosen. Hän väitti pokkana, että olen ”julmetun hyvä kirjoittaja”. Tällainen innostaa.

Hauskaa sekin, että Tv1:n ostamat amerikkalaiset terapiaistunnot ovat taas alkaneet uusin jaksoin. Harvinaisen intensiivisiä puolituntisia. Walterin unettomuus tosin niin selvää, että tämmöinen keinutuoliterapeuttikin olisi voinut selittää syyt.

Kotona odotti matkan jälkeen eilen iloinen yllätys: tyttäret olivat lämmittäneet savusaunan ja valmistivat muurinpohjapannulla kivan räiskäleillan. Niiden voimalla iloitsimme sitten Tero Pitkämäen pronssiheitosta. Thorkildsen on maaginen keihäsmies, saksalainen kaveri hillui riemukkaasti hopealle.

Tänään oli vielä sonnustauduttava sukujuhliin: Kustaa ja Ulriika Tuomolan jälkeläiset viettivät yhdistyksen 60-vuotisjuhlaa täällä Hämeenkyrössä, ja siihen osallistui järjestävänä joukkueena Ylivakerin laajapohjainen klaani, kantaäitinä Leeni Ylivakeri o.s. Jaakkola. Suku on lähtöisin Varsinais-Suomesta, mistä oli tullut muita sukuhaaroja, joten juhlittiin kaikkiaan sadan hengen voimalla. Lauri ja Paula Ylivakeri saivat sukutaulun 400-vuotisen sukutilan nykyisenä isäntäparina.

Muutakin ohjelmaa oli kirkon, hautakäynnin, ruokailun ja kokouksen lomassa. Kuultiin harvinaisuus, Sillanpään ”Maamiehen laulu”, Vilho Luolajan-Mikkolan säveltämä, joka ei noussut ihan ”Marssilaulun” veroiseksi. Alma esitti Kirsi Kunnaksen runoja ja Matti Yrjölä veti sukuhaarojen välisen kuulantyöntökilpailun, jonka tietysti Jaakkolat ylivoimaisesti voittivat ylivakerilaisten voimamiesten johdolla.

Verkkainen sukujuhla kallistui lopuilleen kahvittelun, arpajaisten ja yhteislaulun merkeissä. Ilmeisesti näillä on oma merkityksensä ihmisten sukutunteen vahvistajana ja muutenkin perheiden lähentäjänä. Vaan vaivansa on järjestelyissä ja oma rasituksensa osallistumisessakin, mutta voittopuolella ylivakerilaisen nuoren polven päivitys, kuulumisten vaihtaminen ja uusien tyyppien tapaaminen.

Pituushypystä ei sitten suurta iloa lohjennut Barcelonassa, mutta naisten korkeus oli kaunista katseltavaa. Iloitsimme sekä Kroatian draamatähden että Ruotsin Emma Greenin loistavista hypyistä. Onneksi nekin kisat loppuivat.