Tieto tulevasta elämäkertaseminaarista näyttää menevän täällä läpi eilisen infon jälkeen. Tosin tilaisuus museolla meni enimmältä rupatteluksi meidän äijien Häkämiehen, Pitkon ja minun välillä, mutta pääasia että mielenkiinto tuntuu heräävän. Erik Ahonen ihmettelee Aamulehdessä, että kas kun kukaan ei ole aiemmin näin hyvää ideaa keksinyt.

Iltapäivällä poikkesivat Seppo ja Solja Kievari kahville; Marja tuntee Sepon jo Ojaniemen kesäpoikana 50-luvulta, minä taas Soljan seuraajanani MTV-teatterissa anno taannoin silloin. Katselivat hivenen sateista Hämeenkyröä pitkästä aikaa, paljon muuttunut, puskittunut, totesi Seppo. Marja isänsä albumin kaivoi todisteeksi, kuinka avara oli maisema silloin ennen. Onhan moottorisaha keksitty, heitti Seppo. Meilläkin puut puskat rehottaa, vaikka Tauno kaatoi kasaan aika roimasti viime syksynä.

Kustannuspolitiikkaakin sivusimme, Seppo joutunut Hesarin yhtenä päätoimittajana tekemisiin myös WSOY:n kanssa Kaimion aikana. Eihän niissä Eijkensin puheissa muuta ihmeellistä ollut kuin että hän sanoi sen mitä suuren konsernin johtajana ajattelee, mikä on hänen kulmastaan todellinen tilanne. Meille Södika on suomalaisen kirjallisuuden pyhä linnake, hänelle pieni haara isompaa ja kannattavampaa bisnestä. Sopisi silti kunnioittaa pienen maan kirjallisuutta, jolle identiteetti sentään rakentui.

Solja on kirjoittanut hyvän jutun isästään Martti Rapolasta Kaarina Salan toimittamaan kirjaan Isän huone. Muistimme kuinka Matti Klinge kritisoi kirjaa liian familiääristä lähestymisestä kansallisiin merkkimiehiin, mutta tarkoitushan ei ollutkaan heidän töitään valaista vaan heitä läheisinä tai kaukaisempina ihmisinä. Suositeltava teos. Kaikkiaan kiva vierailu, fiksujen kanssa on vaivatonta puhella niitä näitä maailman asioista.