Marjan päivä, huomioitu aamulla.

Ihmeellinen kesä jatkuu. Poikani Vilho poikkesi poimimaan karviaisia ja kiirehti paikallisreportterina Kyröskosken kävelyretkelle, mistä minäkin sain sytykkeen ja ajoin perässä. Jouko Hannu johdatti joukkoa vanhaa myllytietä harjun laella ja kertoili leppoisasti tehdaskylän varhaisvaiheista. Paikallistin nyt vasta täsmällisesti, missä sijaitsi suurten laulujuhlien 1904 kenttä ja missä vanha seurahuone. Laulujuhliin osallistui myös lyseolainen Emil Sillanpää, joka on kuvannut niitä mainiosti kokoelmassaan Viidestoista (1936). Tieto Bobrikovin murhasta tuli juhliin ja aiheutti vain lievää hämmennystä. Entisen hyppyrin paikankin löysimme. Kiitos näistä.

Muuan aktiivinen daami kyröläisestä sukutalosta myönsi, ettei ollut täällä koskaan käynyt eikä tämmöisiä paikkoja tiennyt olevankaan. Hän sanoi tuntevansa Rooman ja Barcelonan paremmin kuin Kyröskosken. Moni voisi sanoa samaa. Kävelyretken järjesti Hämeenkyrö-Seura.

Iltapäivällä oli ”Sulosen mökin” uusien asukkaiden Kirsin ja Tepon juhla Maisemakahvilassa, paikalla yliopistoväkeä, ystäviä ja meitä naapureita. Oikea vanhan ajan kesäjuhla kahvitteluineen ja irkkumusiikkeineen kulttuuriladossa. Juhlan kohokohta sattui minulle siinä, kun suurmestari Eero Pylsy kutsui meidät Marjan kanssa sahtikellariinsa kuulemaan sanoittamaansa ja säveltämäänsä Kierikkala-valssia. Komeasti kaikui Eeron baritoni kellarissa ja vaikuttava oli laulu. Arvatenkin se kuullaan vielä monissa tilaisuuksissa vähän laajemmallekin yleisölle.

Pitko vakuutteli jälleen hurskaasti, että Myllykolussa pitää näytellä vain ja aina Sillanpäätä. Mikäs siinä. Kahvilan aurinkoisella terassilla rupatellessa hän ja Auttilan Risto lupasivat näytellä, jos teen kyläkomedian. Pannaan korvan taakse.