Panu Rajala

Ruoveden Noitakäräjille ajeltiin vain siksi, että oli lupautunut Lasinkirkasta esittelemään keskellä kaikkea muuta markkinahumua. Sopiva kesäretki toisaalta, kauniita mutkittelevia teitä myöten täältä Viljakkalan ja Kurun kautta. Paljon väkeä oli liikkeellä, hevosparaatiin heti osuimme.

Vinhan kirjakauppa (vuonna 1903 perustettu) oli tutustumisen arvoinen, mukava tunnelma, paljon kävijöitä ja ostajia, nimiä kirjoittelin. Sinne on aina poikettava samoin kuin Kansalliseen kirjakauppaan Turussa, pitkän linjan perheyrityksiä molemmat, toivottavasti Matti Vanhasen erikoissuojeluksessa.

Kouluneuvos Tapio Holopainen haastatteli asiallisesti, Klaus Thomasson omalla tyylillään ulkona lavalla. Jussi Salmi kertoi kaupassa aikalaisen muistoja Ailan ja Lauri Viidan oleskelusta Muroleen saaressa. Häntä olisi syytä jututtaa lisää rauhassa. Huomasin että kirjastani taisi jäädä joitain värikkäitä käänteitä poiskin. Viidan ja Linnan jutustelua Salmi kertoi kuunnelleensa, tosin yksipuolista: Viita puhui, Linna myötäili.

Tapasimme Tapio Parkkisen, joka ohjaa Merikantoon perustuvaa lauluesitystä markkinoilla, ja jatkoimme Visuvedelle Keitunniemeen, missä Tintu valmisti herkullisen kala-aterian. Outoa mutta rentoakin oli vierailla tutussa paikassa ensimmäisen kerran ilman isäntää, Markku-vainaata. Tyynesti Tintu siellä leskeyttään kantaa. Uimme, näytimme kuvia, nautimme kesästä, ajelimme samaa reittiä takaisin.

Illalla kotikatsomo seurasi Seinäjoen tangofinaalia (uusia sankari syntyi) ja varsinkin pronssimatsia, josta kehittyi jännittävä ja nautittava. Vasta loppua kohti kisoissa on ruvettu pelaamaan kaunista, vähemmän väkivaltaista jalkapalloa. Saksa ansaitsi pronssin, vaikka tipalla oli.

Miten täyteläinen kesäpäivä, huokaisimme, kun kallistuimme puolenyön aikaan petiin.

Merkittävä saunavierailu hoidettu. Serkkuni Kivimäen Jukka ja Timo tarkastivat ja hyväksi havaitsivat savusaunan. Timo arkkitehtina piirsi saunan ja keksi sen oivallisen pohjaratkaisun. Jukka rakennusmestarina havaitsi rakenteet ja ratkaisut toimiviksi. Pehmeä löyly lumosi kummankin saunojan.

Tänään aamulla kierreltiin sitten kyliä ja katsastettiin nykyistä Hämeenkyröä. Pojat ovat viettäneet lapsuutensa ja nuoruutensa Kyröskoskella ja vierailleet täällä aina äitinsä Laini-tädin kuolemaan saakka, mutta sitten on tullut vähän taukoa, Timo tosin joutunut hyppäämään meillä näissä saunahommissa. Kyllä on kaikki muuttunut, totesi Jukka. Sieltä täältä löysivät tutun nurkan tai entisen talonpaikan. Erityisen tarkkaan tutkimme entistä kotitaloaan Kivimäkeä, joka näytti tyhjältä. Senkin vanhaa hauskan herraskaista tyyliä on menty muuttelemaan jotensakin saksalaiseen omakotitalomalliin.

Vielä poikkesimme Kaiskolla ja kiskaisimme Oskun sängystä ja vaihdoimme muutamat kuulumiset. Siellähän entinen väljä ympäristö on täyteen sullottu tasamallista omakotitaloa. On sentään paikallistettavissa meidän entinen hyppyrimäkemme ja seiväshyppypaikkamme.

Vaikka miljöö on menettänyt paljon omintakeista luonnettaan, täyttynyt ja massoittunut,oli sentään poikien mielestä havaittavissa, että kylä elää ja on voimissaan. Talot hyvin hoidettu, elinkeinoelämääkin löytyy vielä hiljaa tyhjenevällä Valtakadulla. M-Real koskineen, tehtaineen ja uusine biovoimaloineen jaksanee edelleen kannatella muita elinehtoja. Kirkonkylä vaikuttaa modernilta joskin latteahkolta.

Marjan ja Artsin kesäpaikkaa Törmää tarkastelimme ja päällisin myös naapuria Soinilaa, johon liittyy Nyströmien kulttuurihistoriaa I.K. Inhaa ja Usko Nyströmiä myöten. Mutta kuka enää jaksaisi ottaa vaivakseen näitä sinällään merkittäviä kiinteistöjä ja entistää niitä jälkipolville?

Laitoin viemiseksi serkkujen puolisoille Aila Meriluodon seikkailuja. Kun soitin hänelle tarkistaakseni yhden lukijakysymyksen, hänpä istui hilpeänä Savonlinnassa!

Nyt kun ehdin lukea rauhassa loppuun Ahon Papin rouvan, niin onpa varmennettava, että siinä on sittenkin mestariteos. Harvoin naisen ja miehen mielenliikkeitä on näin tarkasti ja herkästi meillä tajuttu. Olen lukenut sen näköjään viimeksi maaliskuussa 1964 (luultavasti tenttiin) mutta nyt ymmärsin ehkä enemmän, kaiken kokemani jälkeen. Palattava näihin.

Kolmas hääpäivä, onkohan nahkahäät. Suurta ja lisääntyvää onnea edelleen. Marja oli löytänyt komeasti soivia älppäreitä (klassisia rakkauslauluja) kolmoskirppikseltä. Minkähän takia lp soi vanhassa radiogrammarissa mehevämmin kuin uudemmat tallenteet. Minä toin vaan villiruusun rannasta ja lausuin Kiven ’Onnelliset’.

Soutelimme sateita uhmaten järven yli Suutarlaan, missä nautimme hääpäivälounaan vihkipapin hyvässä suojeluksessa. Ari oli tyytyväinen Sastamalan kirjapäiviin, vain huutokaupan ylipituutta hiukan arvosteli. Vaan olipa siepannut 80 eurolla I.K. Inhan kuvittaman Helsingin oppaan (1910), jota minäkin olisin havitellut jos olisin ehtinyt paikalle.

Hääpäivän saavutus: saimme verkon ensimmäisen kerran kunnolla järveen tänä kesänä ja ilman vähintäkään sanasotaa. Marja hallitsee soutamisen täydellisesti.

Hauska rinnakkaisuus: Saska Saarikoski näkyy Hesarissa hänkin harrastavan nyt Viron historiaa, lukee Krossia kuten minäkin. Hyvä harrastus. Kannattaisi hänen lukea myös ne Martti Turtolan kirjat Pätsistä ja Laidonerista; jälkimmäinen vielä täydentää kuvan Viron johdon tietoisesta, hyväuskoisesta ja tuhoisasta liittosuhteesta Neuvostoliiton kanssa. Turtola tämän asian todella moneen kertaan vasaroi lukijan tajuntaan, mutta ei jää paljon vastaväittämisenkään mahdollisuutta. Kirjojen ansiosta käsitys lähihistoriasta muuttuu ja tarkentuu.

Minä jatkan Ahoa pikkuhiljaa, Papin rouvan kehittely on kuin onkin taidokasta, siinä tosiaan ”naatitaan eikä laakasta” – hienovireistä, arkailevaa rakkausproosaa.

Mikä yllätys illalla! Olin varma kuten muutkin, että Saksa voittaa mutta ei. Meidän kisakatsomomme iloitsi Espanjan hivelevän kauniista pelistä, joka pitkään tuntui tuloksettomalta leikittelyltä, mutta tuottipa tarvittavan maalin. Saksa oli kuin jäässä alusta saakka. Mikähän brüdereitä vaivasi? Ja miten siistiä peliä, ei paljon rikkomuksia, ei filmaamista, vain joitakuita vapareita. Tällaista pitäisi jalkapallon olla.

Lyyrinen teema jatkuu, lippua nostettaessa oli lausuttava tietysti Leinoa ja Marja heläytti ’Aamulaulun’. Tunnelmassa ollaan.

Aho hallitsee, nyt jatkoluennassa Papin rouva. Miten tuntui se edellinen raikkaammalta, se on jotensakin nuorekkaasti vetäisty, kun taas tässä on jo tietoisemman tekijän suunnittelua ja venyttelyä. Johtuu ehkä siitäkin, että tunnen tämän entuudesta. Katsotaan kun pääsen loppuun.

Piti pyöräilemäni Kyröskoskelle Kuivurin kesäjuhlaan, mutta Marja varoitti helteestä, joten autoilin. Siellä juhlitaan tehdaskylän 150-vuotista elämää verkkaiseen kyröläiseen tyyliin. VPK:n soittokunta soitteli, naiskuoro lauleli ja Pekka Laine ennusti puheessaan, kuinka kylälle tulee käymään muutosten ja ohitustien myötä. Kaupallinen keskus siirtyy Tippavaaraan, mutta milläs sinne vaellat, autoton vanhus harjun taloista? Kaiketi Kyröskoski silti sinnittelee ainakin niin kauan kuin tehdaskin.

Sisällä katseltiin liukuvalta levyltä vanhoja kuvia ilman selostusta, mutta onneksi oli vierellä Snellmanin Jussi elävänä selostajana. Jussi kirjoitti lehteen riipaisevan jutun köyhän pojan kokemuksista Kyröskoskella, mutta niin vain alkoi soittaa trumpettia ja soittelee vieläkin. Serkkuni Kivimäen Timo, toinen trumpetisti, vilahti hänkin kuvissa Lehtolan Paulin kvintetin jäsenenä.

Omat muistoni Kyröskoskelta juontavat 50- ja 60-luvuilta, jolloin lomailin paljonkin Kaiskolla ja Kivimäessä tätieni ja serkkujeni luona. Etupäässä urheiltiin, seikkailtiin kylällä ja luettiin jännäreitä. Nikkilän Lasse aikoinaan usutti kirjoittamaan suuren Kyröskoski-eepoksen sen ainaisen Sillanpään sijasta, mutta nyt on manan majoilla Lasse monine tarinoineen. Kun ehtisi vaan, omaleimaisessa yhteisössä olisi aineksia.

Tuulikilta kuulin entisen MTV-esimieheni Upi Malisen kuulumisia Kangasniemellä, missä asuu ja järjestää musiikkitapahtumaa Puulavedellä. Ja kuulin että Kangaslahden Maija on vaivihkaa vihitty, onneksi olkoon!

Heti lähtivät monet muistot vierimään kun vähän aikaa Kuivurilla viivähdin. Jouko Hannu jäi sinne loppuohjelmaa juontelemaan, äijät ukonsuuhun palloa heittelemään, mammat keskenään turisemaan.

Illalla tarkattiin taas tauon jälkeen matsia, kuinka Hollanti päihitti selvästi joskin täpärästi urhean Uruguayn. Nyt kun tehokas Saksa selvittää horjahtelevan Espanjan, saadaankin keskieurooppalaisten välinen finaali. Komea ukonilma säesti ja katkaisikin matsin, kun sähköt menivät, mutta onneksi palasivat. Ihmeesti puhdisti ilmaa ja rännejä ja laitureita ja perunat ja kasvimaat virkistyivät. Mutta tärkeintä että Ylivakerin hehkeän kuivat heinät saatiin paalatuiksi juuri parahiksi ennen myräkkää. Tyttöjen hevosille ne menevät, kun ei talossa enää lehmiä ole. Lauri on isäntä, Tauno talkooväkineen renkinä heiluu.

Luin aamuparvekkeella Marjalle Runebergin runon (Cajanderin suomennoksena), ja hän myönsi, ettei kukaan mies ole aiemmin lukenut hänelle asianomaista runoa heinäkuun viidentenä. Muistimme Dunckerin kuolemaa ja ihailimme Suomen suven kauneutta, jonka Runeberg jo hienosti runoon ikuisti.

Muuten omistin hellepäivän Juhani Aholle. Papin tytär tuli selvitetyksi, olenkohan sitä koskaan lukenutkaan. Herkkä kuvaus nuoren naisen mielenliikkeistä, vaikuttava johdatus siihen kuinka Elli lopulta suostuu naimisiin miehen kanssa, jota ei rakasta, vaan pikemmin pilkkaa ja vieroksuu. Aivan ranskalaisten mestarien tasoa, sanoisin.

Tommy Tabermannia muistetaan kauniisti ja laajasti. Sastamalan päivillä Päivi Istala hoiti kunnianosoituksen tyylikkäästi lukemalla Tommyn runon. Vesa meillä muisteli rehellisesti teilauksiaan aikoinaan Hesarissa: kuinka Tabermannia silloin riepotettiin ja myöhemmin usein ohitettiin. Olikohan Vesan juttu sekin ”Marsipaaniproosaa”, jota joku iltalehdissä vieläkin kauhistelee. Ehkä Tommy kirjoitti liian helposti, selvästi ja hivelevästi niin että tavallinen Maijakin sai hänen runoistaan helliä kosketuksia

Kun toistellaan, että Tabermann ei sanonut koskaan muista pahaa sanaa, niin mitäs ne Uutisvuodon lohkaisut sitten olivat. Minäkin sain häneltä kelpo roiskaisuja, mutta ystävällisesti aina tervehdimme, ei pahaa muistoa mistään, päinvastoin.

Kun Mika Waltari täytti sata vuotta 2008, SDP järjesti pienen tilaisuuden puoluetoimistoonsa, joka on Waltarin syntymäkodin paikalla. Siellä Tommy kertoi hauskasti suhteestaan Waltariin: kuinka Mika jo ennusti, että noin avoimesti tunteellinen kirjailija saisi vielä monesti sylkäisyjä kasvoilleen. Mika tiesi mistä puhui.

Runon ja kirjan päivä tästä tuli, välillä poikkesin uimaan ja riippumattoon mietiskelemään. Kiva katsella kuinka ohuet pilvenhahtuvat taivaalla soutelee.

Huuhdottiin savusaunassa Sastamalan hiet ja pölyt eilisiltana Vesan kanssa, Janekin siinä loikoi impivaaramme tunnelmia tunnustelemassa. Kansainvälisen Savusaunaklubin varapuheenjohtaja Pentti Hakala oli lämmittänyt saunan priimakuntoon ja sidellyt vihdan maailmanmestarin malliin. Kelpasi siellä sitten vihtoa, makeita löylyjä valaa ja lämmenneissä vesissä uiskennella.

Katseltiin Argentiinan musertavan murheellinen tappio ja vielä Espanjan huiman täpärä voitto ja muisteltiin aamuyöhön saakka vanhoja aikoja Kirjallisuuden laitoksella Liisankadulla. Vasta aikojen päästä huomaamme, kuinka persoonallisia tyyppejä siellä loikki kirjallisuutta tutkimassa. Nauru maittoi, voin vakuuttaa.

Kun vieraat pitkän parvekeaamun jälkeen vierivät tielle, emme vieläkään hellittäneet. Satumaisen kauniissa hellesäässä astelimme Töllinmäen kesäpäivään, missä pohdittiin Anton Tšehovin merkitystä viimeksi Ikaalisten Tuomarintalon pihateatterille, jonka Kirsikkatarhasta Jussi Niinenmaa ja Matti Huusari kertoivat kiintoisasti ja seikkaperäisesti, minäkin vähän Antonista ja omasta suhteestani pakinoin. Matti tuntui oikein syttyneen tästä teatterituottajan uudesta roolistaan. Hauskan kotoisa Sillanpään Seuran tapahtuma Töllinmäessä pysyy henkevästi hengissä. Ihmeellisen harvinainen puukin istutettiin pihapiiriin.

Mutta kun illallakin seurailimme Ikaalisten Kylpyläteatterin heppoista laulujuttua (Juicen viisuista värkätty), oli uudelleen nostettava hattua Kirsikkatarhan (minulle se on kyllä ollut puisto) kunnianhimoiselle yritykselle, jonka näimme ilmeisen keskeneräisenä ensi-illassa – siksi kiittäviä kommentteja siitä on myöhemmin tullut. Toivomme hartaasti jatkoa Tuomarintalon Tšehov-perinteelle!

Kylpylän baarista saimme lisäksi kelvottoman kuivan ja mauttoman mukamas ”Margherita-pizzan” (ilman edes oikeita työtarpeita), joten tällä kertaa mainion Ikaalisen Hämylän kaupunginosa tuotti karvaanhilpeän pettymyksen. Vaan kesä jatkuu, kesä.

Päivät onnistuivat paremminkin kuin nyt osattiin odottaa. Viimekesäisen lievän notkahduksen jälkeen väkeä oli reippaasti liikkeellä, kauppa kävi tiskeillä, huutokauppa sai huomiota ja ohjelman puolesta tärkeintä: kaikki esitelmät pysyivät aikataulussa ja väljyyttä jäi ohjelmien väleihin.

Yllättävintä oli mielestäni, että se lauantain paneeli rocksanoituksista meni niin hyvin, osallistujat puhuivat vilpittömästi ja henkilökohtaisesti, tärkeilemättömämmin kuin monet kirjailijat. Jarmo Papinniemi veti puheenjohtajana sopivan loivasti ja Maarit Hurmerinta, Chisu ja Jussi Hakulinen saivat tilaa todella pohtia tekemisiään, laulujensa sanomaa ja syntyä. Vanhan kirjallisuuden päivien ilme nuorentui kertaheitolla. Ilpo Tiihonen ja Merja Ikkelä huipensivat hienot päivät runoihin ja haitarilurituksiin.

Hyvä esiintyjä ja hauska tuttavuus oli myös runoilija Vilja-Tuulia Huotarinen iloisine lehmärunoineen, myös kirjatoukkain ehtoohuvien hersyttäjänä. Mutta ehdoton huippu taisi sittenkin olla Kaj Chydeniuksen säveltämä ja johtama lauletun lyriikan konsertti, tulkitsijoina Taru Nyman ja Ahti Paunu – aivan sykähdyttävä kokonaisuus, joka sekin jatkui ehtoohuveissa illalla. Siellä oli muutenkin kivaa, tietokilpailukin voitettiin meidän pöydässä ja tanssi maistui.

Mitäs muuta muistaisin. Kiinnostavasti kertoivat keräilystä Erkki Tuomioja, Cecil Hagelstam ja toissavuoden kirjapöllö Petteri Leino, ilmeisen kova keräilijä. Tämä on yksi fanatismin muoto, mutta keskustelijat pysyivät sentään kohtuuden rajoissa.

Paljon jäi oheen, koska aikataulut ovat niin päällekkäisiä ja valinnaisia. Kaiketi nimikkoseuratkin selvisivät, ja näyttelyitä ehdin vain vähän kierrellä. Kaksi hikisen helteistä päivää kesästä on aina uhrattava vanhoille kirjoille, ei auta, ja tiskeiltä jäi hihaan muutama löytökin, joten saalis kaikkiaan oli vahvasti plussavoittoinen.

Ensi kesän teema on Rikos – joten hyytävän dramaattisissa, jännittävän trillerimäisissä tunnelmissa taasen tavataan.

Kahta tapahtumaa alkuun pukkaamassa. Töllinmäki-päivä on tosin Jussi Niinenmaan ja Johanna Helmisen heiniä ja teemaltaan liittyy Tšehoviin, tämän vuoden juhlakirjailijaan (150 vuotta syntymästä) – penkkejä laiteltiin ja kokousta pidettiin museon pihassa. Sinne kokoonnumme sitten tulevana sunnuntaina iltapäivällä.

Toinen kierähti alkuun Ellivuoren terassilla: huomenna alkavat Vanhan kirjallisuuden päivät, ja paljon on ohjelmaa kun lyriikkaa lennätetään sanoin ja sävelin. Oman esitelmäni Meriluodosta viimeistelin aamulla ja soitinkin Ailalle, joka iloisena vietti suvea Takaniemen piilopirtissään. Sanoin että huomenna sitten keskitytään enemmän runoihin kuin miehiin ja seksiin. Aila tuntui ilahtuen hyväksyvän linjavalinnan. Ensi vuoden teemaakin mietittiin ja itse asiassa se alustavasti päätettiinkin jo siellä Ellivuoren terassilla, mutta siitä sitten jäljempänä.

Aamulehti esittelee Sastamalan päiviä kuudella palstalla asiallisesti. Huomattakoon varsinkin Paavo Kallion kirjastosta koottu huutokauppa, joka tällä kerralla on tavallistakin merkittävämpi! Kuulin jo Anssilta, että yksityisiä ennakkotarjouksia on tehty tuhannenkin euron edestä. Huomenna raha- ja kirjamiehet liikkeelle, harvinaisuuksia on kaupan.

Hauska välitapaus päivällä: tämän talon entiset asukkaat, nyttemmin Australiassa asustavat Tituli ja Tapani Tuomela sekä tyttärensä Ira perheineen poikkesivat katsomaan vanhaa kotiaan. Monenlaiset tunteet heillä varmaankin risteilivät, kun täällä kierreltiin ja katseltiin. Ira on ruvennut opiskelemaan kirjallisuutta sikäläisessä yliopistossa, sillä lailla.

Ei muuta kun voimia keräämään huomisiin ja ylihuomisiin koetuksiin. Pari vuorokautta asutaankin sitten Sastamalassa, Sylvään koululla ja Ellivuoressa. Tervetuloa mukaan!