Kirjan julkistamisrumba onnellisesti takana, sato suorastaan hirvittää. Taisi käydä kuten Tuuli Leppänen kustantamossa ennusti: kirja saa maksimaalisen julkisuuden. Eikä ihme kyllä kritiikkikään ruhjo sitä, ei ainakaan toistaiseksi. Hbl:n kritiikki, Pia Ingströmin kirjoittama, on suorastaan innoittuneen kiittävä.

Joten syytä hengähtää helpotuksesta. Eilen vietettiin pitkä iltapäivä Bulevardilla puhuen ja vastaillen, tuttuja ja mediaa tapaillen, Ailan elämästä todistaen. Tommi Korpela lausui runoja, Ailaa haastateltiin ja minäkin sanoin sanani, ja sitten meidät kiikutettiin kabinettiin lisähaastatteluihin, joten ihmisten tapaaminen jäi valitettavan vähäiseksi. Sitten kun oli aikaa istuskella ja nauttia lisää kuohua, useimmat olivatkin jo lähteneet. Mutta pieni ydinpiiri jäi puimaan juttuja. Aila jaksoi hienosti istua ja puhua ihan tappiin saakka. On hän ihme ikityttö!

Hienoa että myös varttuneet leidit Ritva Haavikko ja Irma Laitinen tulivat paikalle, ja harvoin tapaamme Markku Envallinkaan kanssa – eikä siihen nytkään oikein tullut tilaisuutta. Mutta ollaan tietysti tyytyväisiä median vilkkaaseen mielenkiintoon. Eeva-Liisa nautti sydämensä pohjasta tällaisesta kirjallisesta hulinasta, ja vilahtihan siellä Ainokin joukossa. Vanha taistelutoveri Vesa risteili sujuvasti salongissa.

Kirjan toista toimittajaa Olvi Seppälää en ehtinyt tavata ollenkaan, mutta Vuokko Hosiaa kiitin sitäkin aiheellisemmin tarkasta työstä. Pari pikkuvirhettä korjataan toiseen painokseen, joka otetaankin kuulemma heti. Lupaavaa.

Tänään tarjoutui oivallinen toipumistauko, kun reipas kunnanjohtaja Kari Häkämies tarjosi lounaan Lasipalatsissa ja esitti kirjallisen idean kulttuurikunnan piristykseksi – tällaisia aloitteita ei koskaan ennen ole tullut kunnan taholta! Kun ajatus lähtee tältä tasolta, saadaan varmasti jotakin kunnollista aikaan. Aina ennen on räpistelty vapaaehtoisin ja vajavaisin voimin näytelmiä, seminaareja ja sen sellaisia. Uudet tuulet puhaltavat Hämeenkyrössä…