Serkkuni Osku täyttää Kyröskoskella 60, onnittelin poikaa. Saanut kenkää sahalta kuten koko sakki, pitkien perinteiden saha seisoo eikä uutta toimintaa ole näkyvillä. Mutta Osku, pitkän linjan työnjohtaja, vaikuttaa levolliselta kuten aina.

Ailan luona kuvattiin pätkä tv-uutisiin tulossa olevasta kirjasta, Satu-Lotta Peltola toimitti ja oli hyvin perehtynyt vedoksiin. Pitkä juttu siitä tuli, mutta leikataan pariin minuuttiin torstain alkuillan uutisiin, ehkä pääuutisiinkin. Me oltiin varmaan Ailan kanssa hyviä, mitäs, vanhat tekijät.

Poikkesin lounaalle Suomalaiselle Klubille ja tapasin yllättävän monia tuttuja, jopa Heikki Tavelan (kauppaneuvos Paukun), jonka kanssa verestimme vanhaa ideaa suorasukaisesta Sillanpää-haastattelusta. Muutamat läheiset tuntevat hänen erikoissuhteensa Taataan.

Annankadulla ponni kiivaasti vastaan Marja Tiura, tiukka mutru huulessa. Pysäytin Marjan ja tiedustin vointia. Sainkin voimakkaan katsauksen vainosta ja ajojahdista ja Merisalon luonteenlaadusta, ei mitään mairittelevaa luonnehdintaa. Toivotin Marjalle kestävyyttä ja potkua, mitä muutakaan voimme. Hän jatkoi tiukkaa askelta kohti eduskuntaa. Rohkeutta siinäkin vaaditaan.

Istuin pari tuntia WSOY:llä kuuntelemassa kirjailijaforumin valituksia yhtiön markkinoinnin heikkouksista. Joni Pyysalo sitä virkeästi johdatteli. En voinut kovin paljon keskusteluun osallistua, kun omat kokemukseni yhtiöstä ovat nolostuttavan positiivisia. Minua on kohdeltu aina hyvin, ja markkinointi ja tiedotus on ollut hyvinkin terhakkaa, ainakin verrattuna tuoreisiin kokemuksiin toisesta kustannusyhtiöstä. Mutta kun kuuntelin muita, huomasin että kaikenlaista voisi kehittää ja virkeitä ideoita risteili. Hyvä että kirjailijat aktivoituvat. Tällainen ideointi, varsinkaan nettimarkkinointi, ei vain taida olla minun alaani.

Istahdin vielä Ekbergille Risto Nikun kuultavaksi, hän kun kokoaa uutta laitosta suomalaisia tietokirjailijoita esittelevään teokseen. Olikin kiintoisaa muistella oman tuotannon alkujuuria, mistä kirjat kulloinkin lähtivät. Aika paljon niitä olikin, kun Riston listaa käytiin tunti läpi. Mukava istunto.

Siinä oli kaupunkilenkkiä kerrakseen. Monia ihmisiä ehtii tavata, kun vain kiertelee vähän lähikatuja. Viron historiaa kuvaileva tv-sarja vietti rauhanajan suvantoa. Meidän Hovimäki taitaa olla sen esikuva eikä huonossa mielessä, samaa konstailematonta työtä.