Miten iskikin halua katsella harmitonta farssia, nyt kun taas teatterin makuun päästiin. Olen tässä itsekin tehnyt vähän draamatöitä kirjan ilmestymistä odotellessa.

Arnold & Bachin (keitähän nämäkin ovat?) Der keusche Lebemann eli Salaa rakas edustaa harvemman nähtyä saksalaista komediaa. Kaupunginteatterissa siitä oli Pentti Kotkaniemen johdolla väännetty ronski tyyppigroteski. Kyllähän sitä katseli, vaikka juttu oli perusteellisen saksalainen ja puoli tuntia ylipitkä (mihin vaikutti katsomossa sattunut sairaskohtaus) ja rautalangasta vääntyilevä, mutta vahvat näyttelijät Asko Sarkolan johdolla nostivat tämmöisenkin hölmöilyn sentään hyvin siedettäväksi. Heidi Herala on ihan hullu, hänen tekemäänsä rouvastyyppiä katseli ilokseen, äitinsä tytär ei voi muuta sanoa… Joillakin korostui vähän raskas tekeminen, mutta onhan tätä jo veivattukin koko vuosi. Tuskin täysin ravitsevaa näyttelijöille? Puvustaja Irmeli Toivaselle täydet pisteet. 20-luvun ajankuva toteutui muutenkin hassunkurisen maalailevasti. Erityisesti pidin Katja Sirkiästä Hanneloren taulutytön vaativassa roolissa, vaikka Marja totesi, että hänen avunsa olisivat vähemmälläkin koulutuksella (Actors’ Studio, Sibelius-Akatemia, TeaK, Pop & Jazz Konservatorio etc) päässeet tässä esille.

Wikipediastahan tekijätkin selviävät, ilmeisesti oikeita saksalaisia näyttelijöitä ja näytelmäkirjailijoita. Vaihteeksi hyvä ilmastonmuutos ikuisten brittifarssien jonossa.