Juha Jokelan Esitystalous Espoon Kaupunginteatterissa.

Täyttä on, loppuunmyyty esitys. Mekin tilasimme liput poikkeuksellisesti jo alkusyksystä. Siispä odotukset korkealla, pari edellistä Jokelan näytelmää ovat hissanneet riman vaateliaalle tasolle.

Eikä petyttykään. älykkäästi Jokela käyttelee median hahmoja, kuvastoa, keinoja, jargongia, kaikkea mikä meitä ympäröi rahaliikkeiden, konsultoinnin ja politiikan kulisseissa ja pintasivuilla. Ehkä olisi pitänyt katsoa Diiliä ja muuta sellaista, jotta olisi voinut noukkia kaikki pistot. Mutta hyvin pysyttelimme kärryillä, koska sanoma perimmältään oli yksinkertainen. Naurettiin sekä rahan suuruudenhulluudelle että politiikan ikämiessarjalle, haluttiin uudistusta, vallankumousta, mutta ei konsulttien ja liikeveijareiden vaan sosiaalisesti vastuullisen nuoren naispoliitikon ehdoilla.

Todellisuus on vain näyttäytynyt toisenlaiseksi kuin näytelmän toivemaailma. Nuoren naisen johdolla juuri yritettiin demareissa esitetyn kaltaista vallankumousta, mutta eipä aikaakaan kun piti jo huutaa vanha Heinäluoma apuun. Isänmurha ei onnistunutkaan.

Näyttelijät olivat valioluokkaa, tekniikka samoin huipussaan. Oliko liiankin liukasta menoa? Lopussa syvennyttiin jopa ihmisen ja kuoleman äärelle. Martti Suosalo pystyy luomaan herkullisen tyypin mistä vain, vaikka mitättömiä jupisevasta lehden päätoimittajasta. Ja Tommi Korpelassa alkaa olla kristusmaista vahvuutta. Taitavat naiset Kataja ja Kiiskinen olivat kivoja, Henna Hakkarainen vetoava. Ja Raimo Grönberg miltei veti sympatiat puolelleen vanhan liiton demarina. Tommi Taurula oli uskottava tyyppi ay-henkisenä rasvanahkademarina. Ei tämä hassumpi ollut. Kovan nykynäytelmän teko ei ole helppoa.

Muuten Katajanokan hotelli (joka onneksi kaatui, akateemikkojenkin ansiosta) edusti silmiemme edessä ihan samaa hulluuteen yltynyttä superurbaania ideologiaa, jota näytelmä karvaasti kuvasteli. Tässä Jokelan näytelmä marssi prikulleen tasatahtia todellisuuden kanssa.