Kiinnitin huomiota kymmenisen vuotta sitten nuoreen naiseen, joka puhui teatterin tilaisuudessa ja Pentinkulman päivillä lämpimästi, säteilevästi. Kansanedustajana hän alkoi saada laajempaa näkyvyyttä. Ohimennen tapasinkin, välitön hauska ihminen. Ja tässä sitten ollaan: Marja Tiura on sekaantunut lähtemättömästi liikeveitikoiden rahaverkkoon, lähtenyt varomatta herrojen kanssa marjaan. Äkkiä voi lentävä noste romahtaa.

Pääsiäisen ohjelmista jäi erityisesti mieleen se Villa Karon juhlakonsertti, siitä tehty dokumentti, joka näytti myös RSO:n vierailun hankaluuksia kaihtelematta. Mutta samaa mieltä olimme kuin yksi orkesterin jäsen: kyllä ne Grand Popon rytmitajuiset lapset pesivät tanssillaan 6-0 länsimaisen valiobändin.

Ari Suutarla kertoi lukeneensa Antti Tuurin (kuulemma huonon) kirjan Erno Paasilinnasta ja kummasteli, mitä Tuurilla on siis minua vastaan. Vaikea sanoa. Arikin asioita vähän tuntevana tajusi heti, ettei Tuurin keittämä versio vanhasta tapauksesta Töllinmäessä voi kerrotun kaltaisena pitää paikkaansa. Olkoon omassa arvossaan.

Vesa puolestaan kertoi, että radio Suomesta tuli yllättäen haastatteluni elämäkerroista. Siis se sama Anna Sirénin tekemä juttu Tampereen radioon pari viikkoa sitten. Riitta-Liisa taas ilmaisi, että sama tarina on Tampereen radion nettisivuilla. Ihmeellisesti jutut siis risteilevät nykyään ja elävät omaa jatkoelämäänsä eri muodoissa. Kukaties tämä on hyvääkin palvelua.

Olen paneutuneesti katsellut Teemalta Viron Tv:n sarjaa Tuulten pieksämä maa, koska se on informatiivinen, karhean rehellinen ja jotenkin miellyttävällä tavalla harvapiirteinen. Siinä ei tavoitella mitään taiteellisia finessejä, vaan historian korutonta kertomaa. Monimutkainen sisällissota kuvattiin muutamilla avustajilla, ja silti siitä jäi kouraiseva mielikuva. Myös häpeämätön patrioottisuus on raikas ansio, sellaista ei meidän historiastamme hevin rakenneltaisi.