Maaseudun harmaaseen hiljaisuuteen päästy taasen.

Iltapäivällä vielä rupattelimme niitä näitä Ailan luona Arkadiankadulla, mukana kampaaja, meikkaaja, kuvaaja ja toimittaja, Runoilijan rauhallinen koti oli muuttunut sähiseväksi studioksi. Tästä voi päätellä, että tulevan kirjan kampanja on alkanut. Kustantaja näitä ystävälliseen tyyliinsä taustalla järjestelee.

Tuskin pääsin todistamasta Jylhästä maanantai-iltana Tampereen Metsossa, kun jo tiistaina istuin Ekbergillä ja yritin muotoilla vastauksia KirjaIn lehden toimittajalle. Pöydällä hänellä pyöri Meriluoto-kirjan vedosnippu, josta saatoin minä vielä tarkistaa jonkun lisäyksen. Kunnossa näytti olevan. Jutusta tulee taatusti kirjallinen, kuvatkin otettiin Hagelstamin takahuoneessa kirjaröykkiöiden keskellä.

Mutta tämä Ailan salongin juttu on tulossa tiemmä Seuraan, ja saas nähdä mitä siitä sitten kietaistaan. Varmaan vähän toisenlaista. Innokas toimittaja Marja A. oli ennen kaikkea tietysti kiinnostunut meidän ”suhteestamme” ja siitä jaksettiin jauhaa melkein koko kaksituntinen. Naureskelimme Ailan kanssa pois tätä sinänsä iloista vanhaa juttua, mutta varmaankin lehti heruttaa siitä viimeisetkin mehupisarat. Kirjassa kuulemma häivytän sitä harmittavasti parhaani mukaan, jaa jaa. Muuten oli ihan hauska taas jutella ja vapautuneempaakin, kun kirja on jo auttamatta painossa eikä Ailallakaan enää mitään edes semi-hard feelings sitä kohtaan.

Junalle menossa tapasin alhaalla kadulla kulttuurimies Aarne Laurilan, jolla aina arvot järjestyksessä. Hän kertoi olleensa yhteydessä radioon ja saaneensa kuulla, että siellä tässä taloustilanteessa otetaan jatkoluentaan vain niitä kirjailijoita (esim. Ivaloa), jotka ovat vapaat tekijänoikeuksista. Sillanpää saa siis näillä näkymin odottaa aina vuoteen 2034. Aarne arveli, että minä voin vielä olla tätä ihmettä todistamassa.