F.E. Sillanpään Seuran vuosikokous Hämeenkyrön kirjastossa.

Jo 35 vuotta on sinnitelty, toisinaan suurellakin kohinalla ja menestyksellä. Kun nimikkoseuroja on tullut lisää kuin kevätpuroja vesisateella, meidän seuramme alkaa olla maan vanhimpia. Niinpä on aika koota seuran historia kansiin, ja toimeen on ryhdyttykin. Eräs rinnakkainen malli voisi olla Väinö Linnan seuran historia Pentinkulman perilliset. Kirjamies Ari Suutarlan kanssa olimme aamulla torilla tavatessamme vankasti sillä kannalla, että kunnon kovakantinen opus tarvitaan.

Kokous sujui monipuolisen keskustelun merkeissä. Entinen sihteerimme Aamu Nyström oli terhentynyt laatimaan uusia tekstitauluja Töllinmäkeen, kun vanhat on varastettu. Uusi sihteeri Johanna Helminen oli koonnut näyttävän toimintakertomuksen. Puheenjohtaja Jussi Niinenmaa sai edelleen vahvaa kannatusta, ja minä tässä roikun varapuheenjohtajana. Helsingissäkin pitäisi taas kokoontua.

Jonkun verran sivusimme Myllykolun mittavaa kunnostussuunnitelmaa, joka on Hämeenkyrö-seuran tontilla, mutta liippaa meitä kaikkia sillanpääläisen arvomaailman ystäviä. Ennakkoselvitykset on tehty, ja nyt odotellaan rahoitusta, mutta kesän kynnyksellä päästään heti pärekattotalkoisiin.

Välähtipä esiin sekin, että radion monissa kirjallisuusohjelmissa ei vahingossakaan oteta Sillanpäätä – ei jatkoluentaan eikä keskustelujen kohteeksi. Onkohan hän liian vaativa kirjailija luonnonlyyrisessä tyylittelyssään ja ambivalentissa maailmankatsomuksessaan. Marcel Proust on kovassa kurssissa, mutta kuka huomaa, että Sillanpää käyttää samantyyppistä pinnanalaista mielen meditaatiota – erona vain se, että FES liikkuu agraarisen maailman kehyksissä, sekä realistisilla että hienostuneimman hengen tasoilla. Kukahan tämän siellä radiossa ensimmäisenä oivaltaisi?

On kulunut päivälleen viisi vuotta siitä, kun vaihdoimme Marjan kanssa kihlasormukset Sacré Coeurin portailla. Sitä illalla intiimein kohotuksin juhlistimme. Hienoa aikaa, parasta.