Markku Kontron hautajaiset Tampereella.

Meitähän oli vajaat puolensataa saattamassa Markkua, ensin Kalevankankaalla ja sitten Komediateatterissa Lapintiellä. Lapsuuden koulutoveri ja perhepappi Kauko Viitanen siunasi. Lämmin monipuolinen tilaisuus, johon varsinkin Suomi-Puola Yhdistysten Liitto delegaatiollaan toi ryhtiä ja arvovaltaa. Myös monet Markun vanhat ystävät puhuivat ja tervehtivät, jopa Hämikseltä ja nuoruuden ajoilta kaukaa opiskeluvuosilta. Markun kansainvälinen toiminta niin Puolan kuin Venäjän suhteissa sai ansaitsemaansa huomiota. Muistettiin myös Markun teatteriura ja hänen uraa uurtava urakkansa Suomen teatterien saattamiseksi tietokonekantaan. Puheissa korostui Markun perusteellisuus, tunnollisuus ja oikeudenmukaisuus, myös pikkutarkkuus. Paras oli Keijo Kupiaisen lanseeraama kiovalaisten antama nimitys Markulle: Finskii molnija – Suomalainen salama!

Oman puheeni päätteeksi lausuin sen Wislawa Szymborskan runon, jonka Alma oli lähettänyt Poznanista ja jonka itse jouduin kääntämään, kun en löytänyt suomennosta. Ei siitä hullumpi tullutkaan. Alma totesi, että tällä näytöllä voin hyvin ruveta suomentamaan runoja, joten perästä kuuluu.

Jo Markun isän Eeliksen aloittama Koirinvaaran Kontrojen sukuselvitys valmistui muistotilaisuuteen, sukua oli paikalla vahva edustus. Markun isoisästä Valter Kontrosta, Rajalan Villen ratsupoliisikaverista, kuulin muutamia lisäpiirteitä. Istahdimme vielä tilaisuuden jälkeen Tintun ja Juhon ja läheisten kanssa heidän kodissaan, Markkua muistelimme. Eihän ole montaa viikkoa siitä, kun tässä istuin ja Markku esitteli vaivalloista ruokintamenetelmäänsä, syöpä oli ehtinyt jo kulminaatiovaiheeseen.

Osaltani muistan erityisesti Markun uhrautuvan avuliaisuuden. Muutamakin teos olisi jäänyt ilmestymättä tai ainakin viivästynyt, ellei Markku olisi rientänyt apuun ja pelastanut tietokoneeni uumeniin kadonneen kullanarvoisen tiedoston. Rauli Lehtosella on kertomansa mukaan kosolti vastaavanlaisia kokemuksia. Tällaiset uskolliset mikrotukihenkilöt ovat hengentärkeitä. Nyttemmin poikani on jo hoitanut tätä vastuullista vakanssia.

Niin katoo mainen elämä, mutta muistot jäävät. Kiitos kuuden vuosikymmenen mittaisesta ystävyydestäsi, Markku.

Katsahda vain lähemmin:

pöytä on täsmälleen siinä missä se olikin,

paperi on edelleen siinä mihin se oli levitetty,

ilman henkäys tuntuu avatusta ikkunasta,

seinistä ei paljastu kauhistavia halkeamia

joista mistään sinua voisi kadottaa.