Elämä palautuu normaaleille raiteille. Meriluodon lähdeviitteitä viilaillaan, tuskastuttavaa tarkkuustyötä, sekä kuvatekstejä laadiskellaan. Istuin niiden kanssa koko kauniin päivän. Mutta viimeisethän on vilkaisut vedosnippuun.

Illalla palkitsemme itsemme valloittavalla teatteriesityksellä.

Onkohan tämä A. R. Gurneyn Kärleksbrev sama teksti, jonka olen nähnyt Leif Wagerin ja Taina Elgin esittämänä kauan sitten, Tampereen vierailuna? Lillanissa illalla Taina Elg oli ainakin katsomassa tätä yhdessä Heikki Värtsin kanssa. Luulen että on sama, vaikka en muista paljon siitä, muistan vain tilanteen.

Joka tapauksessa se on hyvä teksti ja Birgitta Ulfsson ja Iwar Wiklander esittivät sen kerrassaan hurmaavasti! Että teatteriesitys voi elää siten, että kaksi näyttelijää vain istuu pöydän takana ja puhuu kirjetekstejä toisiinsa katsomatta pari tuntia. Sehän on jo ihme sinänsä. Ei todellakaan kovin fyysistä teatteria. Mutta miten saivatkaan mielenliikkeensä elämään, miten reagoivat toistensa teksteihin, miten rakensivat kahden ihmisen suhteen elämänikäisen kaaren, kaksi koskettavaa ja kokonaista ihmiskuvaa. Sitä ei voinut kuin ihailla. Miten nämä verraten varttuneet näyttelijät muuntuivat lapsiksi ja teini-ikäisiksi ja sitten kiireisiksi keski-ikäisiksi ja edelleen, uuteen kohtaamiseen ja toisen kuolemaan saakka. Miten he ohittivat toisensa ja silti tunsivat syvän kiintymyksen. Näyttelemisen vähäeleistä, mutta syvälle käyvää mestaruutta.

Olimme aivan onnelliset, että tulimme tämän nähneeksi. Marja puhui siitä kävellessämme koko kotimatkan. Vielä on yksi esitys ensi lauantaina, menkää hyvät ihmiset, ainakin ne jotka rakastavat pienieleistä mutta suurimerkityksellistä teatteria.