Katsottiin paikkoja Säätytalossa talvisodan päättymisjuhlaa varten. Tiia ja Veikko treenasivat lupaavasti Jylhää ja Dolmatovskia (uutena suomennoksena). Ennen talossa oli yliopiston luentoja, minäkin kuuntelin siellä Horatiusta. Silloin oli vapaa hollitupameininki, nyt tarkka valvonta kuten kaikkialla. Mutta kauniisti on remontoitu ja ranskanleivällä puhdistettu koko rakennus. Juotiin kahvit toriteltassa, kun Engel on suljettu.

Illalla keikka Vallilan modernissa kirjastossa, Jylhästä todistettiin jälleen Vesan kanssa ja Eino Kaikkonen lausui. Ei mikään yleisöryntäys, tietokin puuttui Hesarista. (Viimeksi kun meidän ei pitänytkään esiintyä Töölön kirjastossa, harhauttava tieto kyllä oli näkyvästi lehdessä.) Jatkoilla Allotriassa puhuttiin kas kummaa Otavan tilanteesta Anjan ja Janen kanssa. Perheyhtiön bysanttisista johtokuvioista ei ulkopuolinen saa selvää, kun eivät talossa toimijatkaan. Tuskin kukaan uskoo, että Leena ja Antti löivät pensselit santaan vain työtehtäviinsä kyllästyneinä. Valitettavaa sinänsä, jotenkin he tuntuivat kuuluvan yhtiöön. Mutta meihin tavallisiin lukijoihin ja kirjoittajiin ylätason kahakat eivät sanottavasti vaikuta.