Maailman rakennus on jäykkä ja kummallinen. Kun Suomessa on taas viljavuoria ja etsitään kuumeisesti niille säilytyspaikkaa mm. Tallinnasta, ei kuulemma ole mahdollista rahdata ylimääräistä viljaa nälkää näkevään Haitiin. Sama koskee koko Euroopan kankeaa unionia. Joku virkamies selitteli melko vaimeasti vientituista ja muista käytännön ongelmista. Kun on aikanaan luotu mahtavat rakenteet, niiden kanssa sitten eletään, oli se kuinka ehkäisevää ja lukkiuttavaa hyvänsä.

Ei ihme jos Haitissa hermoillaan hitaasta avusta, joka tulee monen karikon kautta jos tulee. Samalla pari kirjoittajaa haluaa Hesarissa kertoa, että Suomen apu Somaliaan valuu vääriin käsiin eikä UM yhtään kontrolloi mihin sitä menee. Vai niin. Maanantaina Mot taas todisti tv:ssä, että Suomi on maailman anteliain maahanmuuttajaperheiden yhdistäjä: ottaa vastaan todellisia suurperheitä ja maksaa kaikkien lentoliput, että pääsevät tänne hotelliin tyhjän panteiksi odottelemaan työtä, jota ei tule. Bulgariasta virtaa uusia kerjäläisiä laumoittain jne.

Ei ihme sekään, jos kaikki tällainen julkinen hyväntahtoisuus ja todellisen avuntarpeen kohdalla kukoistava saamattomuus alkavat näyttää yhtä mielettömältä kvasipuuhailulta ja perussuomalaisten kannatus lähtee uuteen nousuun – riippuen uskaltaako Soini ottaa Halla-ahon vaalivaltiksi. Epäilen ettei ota.

Marja lähti Turkuun ihastelemaan lapsenlasta, joten piipahdin leffaan, mainioon Kino Engeliin, missä näytetään Tarinoita kultakaudelta – poskettoman surkuhupaisia kähvellyksiä ja kommelluksia Ceaucescun ajan Romaniasta. Kyllä vain osattiin vetää välistä tässäkin suljetun, diktatorisen ja mahtailevan pintapanssarin alle jähmettyneessä yhteiskunnassa. Kuinka presidentin valokuvaa oli retusoitava! Tai kuinka sika lahdattiin salaa kerrostalon keittiössä. Varastaminen oli suosittu mutta vaarallinen elinkeino, ehkä tuloksellisin.

Muistin kuinka isännöimme puheenjohtaja Pekka Gronowin kanssa (minä sihteerinä) Arvostelijain Liiton puolesta romanialaista näyttelijää ja laulajaa Sinziana Popia Helsingissä 70-luvun alussa; hän oli itselleenkin yllätyksenä saanut stipendin Suomeen, emmekä kukaan käsittäneet miksi juuri kriitikoiden liiton vieraaksi. Absurdi ja hauska vierailu, josta olisi hyvin saanut yhden lisätarinan tähän elokuvaan. Mitä hän kertoikaan, vaikka varovasti, maansa virallisesta kulttuuripolitiikasta! Taidankin kirjoittaa siitä joskus.