Unet karisivat äkkiä silmistä, kun viiden jälkeen availin Hesaria. Oma kaupunki -palstalla kerrottiin, että Vesa Karonen ja Panu Rajala luennoivat illalla Yrjö Jylhästä Töölön kirjastossa. Kuinka niin? En ollut kuullutkaan. Illalla piti mennä katsomaan Tiian ennakkoa Tabe Slioorista.

Soitto kahdeksalta Vesalle: oletko tietoinen? Ei tiennyt Vesakaan mitään siitä, että pitäisi luennoida Töölön kirjastossa. Tämä kuului näköjään Työväenopiston sarjaan kirjailijoiden elämäkerroista, viime viikolla oli Pekka Tarkan ja Joel Lehtosen vuoro.

Ne on näköjään unohtaneet kertoa meille tapahtumasta. Mitä tehdään? Kai sinne on mentävä, jos yleisöäkin tulee paikalle, muutenhan juttu kaatuu meidän niskaamme.

Niin päätimme tehdä. Hain Otavasta vielä kassillisen kirjoja, jos joku haluaisi ostaa. Kirskuvassa pakkasessa Töölön tuttuun kirjastoon.

Mutta kun astuin saliin, siellä istui Riitta Vaismaa valmiina katederilla pino kirjoja ja papereita edessään ja takanaan heijastuskuva kirjamme kannesta. Hänellä loksahti leuka: ”Mitä sä täällä teet?” – No kun Hesarissa sanottiin… yritin selittää. Selvisi että Riitan täällä piti luennoida Mervi Tuomikosken sijaisena! Eikä meitä tarvittaisi lainkaan, ilmoitus oli kuulemma lehden moka.

Vai niin. Vesakin tuli sitten ja väkeä kolmisenkymmentä, joten päätettiin pitää keskustelu Jylhästä. Ja hyvinhän se meni Riitan juontaessa ja esittäessä lausuntanäytteitä ja kuvia. Me Vesan kanssa todistimme omasta puolestamme. Ihan kohtuullinen ilta siitä toivon mukaan kehkeytyi. Kaikki kirjat myytiin eikä piisanneetkaan.

Mutta olipa perusteiltaan kummallinen keikka, ensimmäinen tämänlaatuinen vedätys meidän kohdallamme. P. Tarkka viileänä miehenä ei ollut ilmaantunut omalla vuorollaan, hän kai aavisti harhautuksen. Tiedotus ei liene Työväenopiston vahvimpia puolia.

Me nappasimme Vesan kanssa lämmittävät ryypyt Rautatientorin Texas-baarissa, mistä hilpaisin vielä vilkaisemaan Picasso-näyttelyä, kun jono oli kadulta kadonnut. Paljon nuoria ihmettelemässä taidetta, hyvä idea tämä iltayön avoinnapito. Saatoin vielä hyvästellä työt, avajaisissa moni jäikin kunnolla katsomatta. Luen samalla uudelleen Françoise Gilot’n kirjaa Elämä Picasson rinnalla, aivan erinomainen ja selvänäköinen. Nyt kun miehiä narautetaan pienenpienistä seksuaalirikkeistä (tänään Räty ja Salminen vuorossa), ketään ei näy häiritsevän Picasson raaka sikamaisuus suhteessaan naisiin.

Suhde vakuutusyhtiöön eteni kafkamaisten tilanteiden jälkeen, mutta siitä myöhemmin; se on oman veisunsa arvoinen tarina.