Taisteltu pääsystä vakuutusyhtiöön puhelimella. Täysin toivotonta. Ensin napsuteltava oikea palvelunumero, jonka signaalia ei koskaan ensimmäisellä kerralla siellä päässä tunnisteta vaikka kuinka painaisi. Toiseksi asiakas jätetään roikkumaan huonon popmusiikin pariin puoleksi tunniksi, kunnes yhteys katkeaa. Marja kokeili piruuttaan loppuun saakka, kuinka ns. palvelu toimii. Ei mitenkään. Mitään tiedotusta ei kuulu. Ilmeisesti vakuutusyhtiön toimintamalliin kuuluu asiakkaan karkottaminen väsyttämällä.

Tätä jatketaan, uusituin voimin ja uusilla menetelmillä.

Suomalaisella Klubilla ratkottiin hyvässä yhteisymmärryksessä Mikko Pohtolan nimeä kantavan, koululaisille suunnatun kirjoituskilpailun voittajat. Teemat liittyvät suomalaisuuteen. Nuoret kirjoittavat viisaasti, hyvin ja valmiin tuntuisesti, turhankin aikuismaisesti. Vähän enemmän rosoa ja spontaanisuutta voisi kaivata, mutta opettajien kiittävä kannustus voi vaikuttaa mallintavasti. Tietysti luimme valmiiksi karsitun kärjen, voihan siellä olla monenlaista. Parhaissa on riittämiin vauhtia ja liikettä. Maahanmuuttajien jutut yllättivät raikkaalla positiivisuudellaan. Maaliskuussa julkistetaan.

Veijo Meren Nuorempi veli Kansallisen pienellä elvyttää nostalgisia kuvia maaseudulta, jossa muutos ei vielä suuremmin tunnu. Jotakin 70-luvun taitetta eletään, alkutekstissä muistaakseni 30-lukua. Samaa pesäpalloa, lavatanssia ja perinnönjakoa. Draamaa ei synny, mutta sentään hupaisa laatukuva. Jonkinlainen näyttämönovelli. Kiva oli nähdä tuoreita näyttelijöitä, totesimme. Olimme liikkeellä Janen ja Vesan kanssa, jokseenkin tyytyväiset näkemäämme. Mietimme kuulemaamme lausahdusta, jonka mukaan maalaiset tehdään tässä tyhmiksi. Oliko näin? Sanavalmiita he ainakin ovat, mutta elämäntapa lievästi sanoa töksähtelevää ja satunnaista. Juttu jää melko pieneksi, mutta omalla veijomaisella tavallaan hykerryttävä se on.

Istuttiin jatkoilla pitkästä aikaa Seurahuoneen baarissa, kaunis miljöö ja huomaavainen palvelu. Sitä pitäisi elvyttää useammin.