Kuvitusta saatiin kokoon aika läjät Södikan yläkerrassa Meriluoto-kirjaan. Tämä on hauska vaihe kirjan teossa, mutta viimeistelyä riittää vielä tekstissä.

Marjan viehko sisko käymässä, häntä junalle saatellessa poikettiin Omppu Omenamäen näyttelyn avajaisiin Postimuseoon. Monipuolista kortti-. juliste- ja muuta taidetta esillä, kirjankansiakin paljon. Jokin juju on aina Ompulla töissään.

Samalla matkalla vielä Bristoliin, missä näytettiin Havukka-ahon ajattelija melkein tyhjälle salille, onneksi edes Hannes Markkula oli lisäksemme paikalla. Mutta elokuva on hyvä, pidimme oikein kovasti. Se on aidosti ja luontevasti tehty, pohjoisen luonto avautuu komeana ja ihmiset alkuperäisen oloisina kuten kaikki tarpeisto ja kuvauspaikat.

Kai Lehtinen on erinomainen Konsta. Kun vertaan aiemmin näkemiini, muutama ero korostuu. Legendaarinen Lauri Leino oli lauhkean hyväntahtoinen kansanäijä, oikein sympaattinen, ja Risto Mäkelässä oli juurevuutta ja muheaa olemusta, vähän ärhentelyäkin. Mutta Lehtinen löytää Konstan pohjimmaisen herkkähipiäisyyden ja äykkämäisyyden, jota ei ennen ole näissä tulkinnoissa tuotu esiin. Konsta on loukattu taiteilijaluonne, arka kunniastaan ja menneisyydestään. Lisäksi Lehtisessä on roima annos oikeaa korpiuskottavuutta.

Muutkin ovat mainioita, Hannu-Pekka Björkman ja Tommi Korpelan juuri oikeita tyyppejä lisensseiksi. Mooses Pessin naurusta saadaan olennainen irti, puhumattakaan Kuoliaaksinaurattajasta, mikä kohtaus on oivallisesti toteutettu. Jopa Konstan avaruusmatkoista ja välikäsistä selvitään tyylikkäästi. Pulipää Nikke on oikeanlainen pikkukaveri.

Ymmärrän ja jaan täysin Kari Väänäsen haikeuden siitä, ettei Veikko Huovinen ehtinyt tätä nähdä. Hän olisi pitänyt varmasti, tolkun lailla kehunut. Katsonut että jo vain filmarit onnistuivat tuomaan Konstan taas elävänä kairaan ja rantamaille. Käykää nyt ihmeessä katsomassa, ettei sitä tarvitse tyhjälle salille veivata.