Vielä viimeisiä piirtoja Meriluodosta. Keskustelu aamulla Touko Siltalan kanssa, käväisy kirjastossa ja arkistossa – aina löytyy jotakin. Jatkan vielä SKS:n arkiston pöllyttelyä.

Elokuvissa ei ole käyty herran aikoihin, nytkin jälkijunassa Tyttö joka leikki tulella – Larssonin kirjat vielä suht. tuoreessa muistissa. Onnistuneet näyttelijävalinnat kannattelevat muuten melko yksitasoista kerrontaa, kirjan mukaan menee moitteettomasti.

Katselin Akateemisen alennustiskejä, mutta mikään ei heti tarttunut hihaan. Eikö kirjoja ole jo kylliksi? Täällä ja maalla olisi hyllyissä loppuiäksi lukemista eikä kaikkea ehtisikään. Parhaita pitäisi lukea uudelleen. Mutta kirjojen tekemisellä ei ole loppua.

Waltari-seuran johtokunnassa kävin kertomassa, että on aika vetäytyä ainakin toistaiseksi. Tervettä kiertoa tarvitaan, kymmenen vuotta on siinäkin kulunut. Hienoja matkoja olisi tarjolla Tallinnaan ja Sveitsiin, mutta ei nyt ennätä.

Meidän talossa on filmattu alkava sarja ’Naisia kaupungilla’, mutta se alkoi niin ikävän pahantuulisesti, että heti oli lopetettava ja katsottava tallenteelta Francon aikaa, jossa on aina sydämellinen pohjavire kaikista vaikeuksista huolimatta. Miksi meillä niin usein tehdään tympeän riitaisia olohuonejuttuja? Nainen huutaa ja kiroilee lapselle. Siksikö että elämä on sellaista. Ei kaikilla.