Rento ja irtonainen olo, mikä johtuu eilisillan hytkymisestä K 50 diskossa Kappelin kellarissa. Siitä onkin aikaa, kun viimeksi poikkesimme. Hyvä ja liikunnallinen harrastus, kirjoittamisesta kipeytyneet hartiat ja niska saavat vertyä kerrakseen. Marja on villi kilpatanssija, ja kyllä minäkin siinä mukana keikahtelen. Tuttuja tanssijoita siellä tapaa.

Hesa ja Hbl seuraavat aika kiitettävästi ulkomaista kirjallisuutta. Jukka Petäjä jaksaa viipottaa maailmalla haastattelemassa suuruuksia, nyt kiintoisasti Salman Rushdieta. Ja Hbl nostaa kirjoja, joista ei muuten tietäisi mitään ellei seuraa jatkuvasti ulkomaisia julkaisuja.

Kiva nähdä lehdestä kevään kirjalista: lasinkirkas, hullunrohkea Meriluotokin joukossa. Paljon kirjoja tosiaan ilmestyy. Sesonki on selvästi tasoittunut syksystä kevään puolelle.

Sormi meni nyt suuhun niin kenttäväeltä kuin kommentaattoreilta Lehtomäen väistyttyä pelikentältä. Jäätteenmäki voi olla musta tamma, mutta minä tarkkailen edelleen Rantakankaan edesottamuksia – heikkoutena tosin kielitaito näin EU-aikoina. Mutta omien maittensa kielillähän siellä enimmät posottavat paitsi tietysti lobbyissa, missä päätökset syntyvät.

Marja heräsi, pian lähdettävä Turkuun katsomaan sitä ihmettä, elävää tyttärenpoikaa.

Turku-retkellä luin junassa kirjan AC – Takapirujen kuningas (Like 2009) ja paljon palasi muistoja mieleen hiukan surkuhupaiselta elokuvaskenaristin taipaleeltani. AC eli Arno Carlstedt oli tuottaja vailla vertaa, elokuva-alaa läpikotaisin kolunnut veijari, joka oli aina tilanteiden tasalla ja pesi muut mennen tullen. Kahdessa AC:n elokuvassa olin mukana, molemmat epäonnistuivat, Niskasen Tulipunakukka ja Kassilan Haluan rakastaa, Peter. Jälkimmäistä olen nyt tarkastellut Meriluoto-kirjaa varten. Ei se ehkä niin huono ollut, hyvääkin siitä löytyy, vaikkapa Tea Istan päärooli, josta hän sai Jussin.

AC panee kirjassa ohimennen halvalla minuakin monien muiden joukossa, se hänelle sallittakoon. Se suorastaan kuului hänen olemukseensa. Hän tiesi kaikki kompromettoivat juorut elokuva-alan ihmisistä, eikä niitä ollut vähän. Palkkion maksamiset hän osasi välttää niin liukkaan elegantisti, ettei hänelle voinut edes suuttua.

Kimmo Miettisen kirjoittama kirja alkaa hyvillä jutuilla, mutta latistuu sitten luettelomaiseksi kronikaksi. Kun AC siirtyy musiikkialalle (vailla sävelkorvaa), kirjasta katoaa viimeinenkin mielenkiinto. Kiitos kuitenkin muistojen palautuksesta.

Niin ja Marjan tyttären lapsi näytti viihtyvän hyvin tässä maailmassa, kun häntä siellä silmäilimme. Ovat ajat muuttuneet mitä tulee synnyttäjien olosuhteisiin. Tulen kirjassa kertomaan millainen oli tilanne runoilija Meriluodon kohdalla… Foijassa saatiin blinejä ja simpukoita, tuore mummi toimi matkan emäntänä. Olen lukenut ja kommentoinut erään turkulaisen esikoiskirjailijan in spe omaperäisen käsikirjoituksen, mistä hyvästä tuomisena on myös kassillinen jaloa juomaa. Joten kovin tuloksellinen oli Turku-retkemme.