Rientomarssittiin vastarannalle Suutarlan majaan päiväsaunaan ja aterioimaan. Hieno runollinen talvi jatkuu! Onniteltiin Aria eläkkeelle jäämisen johdosta. Hesari juuri kuvasi artikkelissaan suurten ikäluokkien eläköitymysjuhlia. Arin juhlaseminaariin emme ehtineet, mutta nyt otettiin vahinko kaksin verroin takaisin.

Kirsti emännöi ilakoivaan tyyliinsä, joululaulujakin laulettiin ja ihailtiin kelmeän auringon vaipumista järventakaisen metsänreunan taa. Marja teki saunasta enkelin hankeen, minä tyydyin peseytymään puhtaalla lumella.

Puheissa vilahti Maisematien tuotteistamisyritys, mitä hivenen purevasti rohkenimme ironisoida. Hotakainen kuvaa nautittavasti tätä markkinavoimien ja konsulttien kielenkäyttöä, joka on siis ulottanut lonkeronsa jo tänne sillanpääläisen maailman ytimeen. Lyhtykirkkoakin kritisoimme suorasukaisemmin kuin eilen tohdin juttuuni merkitä. Ohjelma kaipaisi muuntelua.

Ehdin katsoa Zinnemannin Täältä ikuisuuteen melkein alusta. Vaikutti patrioottiselta eepokselta, missä rakastettiin US-armeijaa olkoon sen upseerit millaisia kusipäitä ja sadisteja hyvänsä. Miksi Petteri ei mainitse tätä leffaa suuressa elokuvahistoriassaan? Jerker A. Erikssonin esseestä tavoitin hyvän vertailun Jonesin alkuperäiseen romaaniin ja selvisi, mikä elokuvassa vähän mätti, vaikutti epäaidolta. Romaania oli melko vapaasti muodosteltu, sen kriittisyyttä miedonnettu.

Joulun toinen kirja Hotakaisen ohessa on Seppo Lindblomin Manun matkassa: yllätys sikäli, että sehän on tiheää poliittis-ideahistoriallista linjanvalaisua eikä suinkaan pelkkää muistelmaa ja tarinointia kunnian päiviltä. Vasta etenen puoleenväliin, monet muistot kulkevat, menneet tapahtumat saavat syvempää merkitystä. Hauska tajuta edes jälkikäteen, missä nuoruuden päivinä meillä mentiin.