Näin ajeltiin keikkuen Hämeenkyröön ja heilahdettiin onnellisesti halki tuiskujen Villa Viehätykseen.

Saman tien painelin Myllykoluun, missä pidettiin paikan ennallistamiskatselumusta sekä ehtoolla aiheesta kokousta Heiskalla. Järki alkaa pikkuhiljaa voittaa toimikunnassa. Suurisuuntaisten alkukaavailujen jälkeen päästäneen kohtuulliseen näkemykseen. Mahtava kahvila/keittiö oli alun alkaen paikan henkeen sopimaton. Juoksevan veden vessoja ei mäkituvan maastossa todellakaan tarvita, sanokoon terveystarkastaja mitä hyvänsä. Uskon että maailmassa on harvoja yhtä terveellisiä paikkoja kuin luonnonmukainen Sillanpään Myllykolu, ellei sitä nyt mennä korskeilla lisärakennuksilla pilaamaan.

Matti Huusarin mukaantulo toimikuntaan on tuonut aimo annoksen kohtuullistuvaa, järjenmukaista ajattelua. Puheenjohtaja Koivunenkin alkoi jo aprikoida, olisiko hänen muistomerkkinsä todella 15-metrinen liki vanhan miljoonan maksava loistopytinki siinä idyllisessä niityn laidassa. Kuten Taunokin lausahti postilaatikolla: ei ihmiset mitään mukavuuksia sieltä tule hakemaan, ihan muista syistä ne sinne tulee. Jos meinaan on mitä näyttää, museossa ja näyttämöllä.

Illalla iloinen yllätys: kerrankin hyvä kotimainen kotikatsomossa! Joulukuusivarkaat oli erinomainen tv-elokuva, kertoi yhteiskunnasta ja ihmisistä enemmän kuin kaikki mukaluontevat nuorisosekoilut, joista tässä on nähty väläyksiä. Pekka Autiovuori ja Aarno Sulkanen tekivät jykevät roolityöt, ilo nähdä vaihteeksi kunnon näyttelijöitä ruudussa. Humaani hyvän mielen draama murheellisesta lopustaan huolimatta.