Voisikohan tutkimustyössäkin turvautua lähdesuojaan? Elämäkerran kirjoittajaa se helpottaisi kovasti, ei tarvitsisi lähdeviitteitä eikä muuta turhaa dokumentointia. Samalla voisi pistää vähän värikkäämpiä väitteitä ja sanoa, että tiedonantaja kyllä ilmoittautuu jos tämä menee oikeuteen. Jospa tämä metodi koetellaan jo tulossa olevassa Haavikon elämäkerrassa.

Lehtiartikkeleissa käytetään paljon nimettömänä pysytteleviä lähteitä. Historiantutkijat ovat turhan tunnollisia ja kainoja, pistävät haastateltujen nimet yleensä näkyville. Kuinkahan monta mehevää juttua jää kertomatta?

Lehtimiehillä on oma logiikkansa. Hyvän näytteen antaa Aamulehdessä (3.10.) ystävämme Matti Pitko kaimastaan Vanhasesta. Kun poliitikosta tehdään perustelematon ilmianto, se on ihan oikein ja asiallista. Lähdesuoja antaa selkänojan. Mutta jos poliitikko lähtee puolustautumaan ja järjestää asiasta tutkimuksen, se onkin Pitkon mielestä lapsellista. Niin oikein.

Yleensähän mediassa kasvaa hyvin kehittyneitä ja kypsiä persoonallisuuksia, jotka tietävät parhaiten kuinka missäkin tilanteessa tulisi (olisi tullut) toimia.

Kesken pirullisten mietteiden soitetaan uutinen: Veikko Huovinen on kuollut. Tieto muuttaa päivän ohjelman ja tunnelman. Kutsuvat aamulla televisioon muistelemaan Veikkoa. Monet kuvat kulkevat.

Tunnen koko Huovisen tuotannon. Olin myös tuottamassa ja osin sovittamassa MTV:n sarjaa Lyhyistä erikoisista 80-luvun puolivälissä. Ohjaaja Pauli Virtasen kanssa matkasimme Hailuotoon tapaamaan kirjailijaa hänen kalamajaansa ja pohjustamaan sarjaa, muutaman päivän siellä viivyimme meren tuulissa rantamökissä eväitä mukanamme. Mukavia puhuttiin, hyvin tultiin juttuun. Kävin Huovisen luona myöhemmin Sotkamon Konstankujalla tarkempia sopimassa. Leppoisa, epäluuloinen, hitaasti sulava humoristi oli Huovinen. Ärhäkkä satiirikko jos kukaan, näiden nykysatiirin yrittäjien ylivertainen isoisä.

Olisin suonut, että Huovinen olisi saanut ensimmäisen Finlandia-palkinnon, mutta se myönnettiin Erno Paasilinnan esseille. Olenhan siitäkin kannanotosta saanut kuulla pian kaksikymmentä vuotta. Pitkät ovat kirjailijoiden ja heidän kaveriensa vihat.

Kyllä Veikosta juttua huomenna kehitellään Nadja Novakin ja Seppo Puttosen kanssa. Mutta pitäisikö kirjoittaa jotakin laajempaa? Huovista on aika ohuesti tutkittu, mutta kuitenkin. Kaikkeen en kerkiä revetä, nytkin tarkistelen tätä Meriluodon elämänkulkua, sen melko pitkälle ehtinyttä alkua. Mutta tottahan on: Veikko Huovisen koko elämänkaari, koko tuotanto odottaa kirjoittajaansa.