Teema näet jatkui, kun tänään kokoonnuimme Heiskalle juhlimaan Kaunon varsinaisia synttäreitä. Vein miehelle ns. kulttuuripalkeen, jota olemme eri juhlissa vaihdelleet keskenämme: nyt on Kaunon vuoro puhaltaa palkeella lisää roihua Marssilaulun harjoituksiin. Tiesin ennalta, että hän on ainoa joka saisi näin suuren ja riskialttiin hankkeen täällä liikahtamaan ja käyntiin. Hänellä on sitä paitsi hyvä motiivi: mies on yhtä vanha kuin talvisota.

Istuimme pitkässä pöydässä hyvässä seurassa ja kuuntelimme musiikkiesityksiä ja puheita ja nautimme kelpo päivällisen ja sahtiakin saatiin, tottakai. Muistelin puheessani sitä kuinka tuntematon rehtori Perkiömäki kerran joulun aikaan 1971 soitti täältä Hämeenkyröstä Sepänkadulle ja kyseli, olisinko kiinnostunut kehittämään jotakin näyttämöllistä toimintaa Sillanpään tekstien pohjalta Myllykoluun. Sen verran oli kuullut harrastusteni suunnasta kaiketi Vuorisen Juhanilta. Loppu on sitten historiaa.

Kaunon ominaisuuksista voimakkain on vaikeiden haasteiden kerääminen ja vastarinnan voittamisen tahto. Kaunolla ei oikein veri kierrä eikä into syty ellei hän saa jollekin hankkeelle voimakasta vastarintaa. Ja sitähän täällä Kyrössä on riittänyt, joten härmäläinen mies on osunut ihan oikeaan paikkaan ja ympäristöön. Kauno on oman tiensä kulkija, joka ei juuri piittaa yhteisistä päätöksistä, vaan tekee niin kuin mielestään hyvä tulee. Ja aika usein on tullutkin. Toivotin Kaunolle edelleen vahvoja vastarinnan kokemuksia, jotta hänen sinnikäs toimeliaisuutensa säilyisi murtumattomana.

Lämpimiä sanoja sankarille lausuivat myös Hannu Lehtipuu ja Jarmo Puntalo, Sina vetäisi kauniin runon, haitarimusiikkia ja räppiä kuultiin ja lauluesityksiä ja itsekin pääsimme veisaamaan maallisia molliviisuja. Tanssia ei saatu, ja sehän oli vähän harmillista.