Virkistävä aamu. Leena Majander kirjoittaa hyvän vastineen Haavikon tapauksesta Hesariin blogiani siteeraten. Totta että Mane Saari joutuu viimeistelemään kirjaansa melkoisessa paineessa.

Sitten näen vanhan kunnon elokuvakonnan AC Carlstedtin ilmielävänä televisiossa! Siitä onkin 37 vuotta kun viimeksi tavattiin, ja hitto AC jäi mulle velkaa, mutta mitä pienistä, olisin hännänhuippu varmaan velkojien jonossa. Hauska veikko hän oli silloinkin kun tehtiin Niskasen Tulipunakukkaa ja Kassilan Haluan rakastaa, Peter, AC uskomattomana tuottajana. Vanha vilke oli säilynyt silmissä, vaikka mies muuten tyylikkäästi harmaantunut.

Ehdottomasti hankittava kirja vilkkaan takapirun vaiheista, tilaisuus muistella menneitä. Mutta lienee kuten Kassila on todennut: AC:ta ei voi kuvata, hänet on koettava.

Uusi yllätys seuraa Aamulehteä selatessa. Vanhan kirjallisuuden päivät on saanut Pirkanmaan palkinnon, mutta siitäpä ei ole ohjelmatoimikunnalle edes kerrottu. Hallituksen puheenjohtaja Sarjala patsastelee jakotilaisuudessa lausuntoja antaen. Sillä lailla. Ilmeisesti meidän ohjelmatyöllämme ei ole suurtakaan merkitystä päivien kokonaisuudessa. Onnea joka tapauksessa palkinnosta. (Nyt tulikin jälkikäteen tieto spostiin.)

Jalkapallojoukkomme saapuu illalla kauden lopettajaissaunaan. Artsi voitti kirkkaasti rankkarikisan, minä etupäässä terveyssyistä passasin. Sielläpä taas parrat pärisevät.