Toteutui kesän tärkeä vierailu, vaikka ensimmäinen yritys pari kuukautta sitten epäonnistui: makasin lasaretissa. Vesa ja Jane ajelivat eilen pihaan sateessa, mutta sitten sääkin selkeni leppeäksi saunaillaksi. Pilkkopimeään saakka koluttiin lauteita ja pulahdeltiin järveen, sahtiakin Vesan kanssa kallisteltiin, sehän on välttämättömyys. Pääaiheena oli juhlistaa sitä, että Jylhä-kirjamme on mennyt taittoon! Jane lausui syntysanat joskus joulun jälkeen, ja näin pitkälle sentään päästiin, hienoa. Toivottavasti kustannuspäällikkö saa olla tyytyväinen meidän poikien ponnistuksiin.

Nyt pyhäpäivän kuluksi ajelimmekin Pyhän Olavin kirkkoon tuonne Sastamalan sydämeen ja katsastimme Osmo Rauhalan ja Kuutti Lavosen paljon puhutut maalaukset. Sankasti oli väkeä paikalla ja osuimme juuri esittelyn alkuun, joten saimme ihailla kirkkotaidetta selitettynä, symboleineen ja muine saloineen. Yleinen turkoosiin pohjautuva värimaailma on kerrassaan rauhoittava ja kaunis. Rauhalan älyllinen ja symbolisesti tihennetty taide ei ehkä sytytä tunteita, mutta panee aivot askartelemaan ja miettimään syntyjä syviä. Lavonen vetäisee rohkeita, tahallisen kömpelöitä, hiilipiirroksenomaisia väkeviä lähikuvia apostoleista ja Via crucis -vaelluksesta. Eritahoisina teokset käyvät dialogia ja ehkä täydentävät toisiaan. Kummallakin taiteilijalla on yksi yhteinen teema tai pyrkimys: yhdistää luonnontieteellinen ja ekologinen ajattelu uskonnon ihmeisiin ja myytteihin. Tämä pinnanalainen keskustelu on tämän kirkkotaiteen uudistava, kiinnostava piirre.

Kirkosta ajelimme vielä Sarveen loppulounaalle ja kohottelimme laseja Jylhän, Janen, Otavan ja itsemme kunniaksi, Marjan sävyisästi myötäillessä.

Vielä oli katseltava kuinka lammasmaisen sisuton Suomi hävisi Ruotsille kaikilla yleisurheilun rintamilla. Vae victis.