Käväisy Helsingissä parissa kokouksessa, tänään takaisin.

Vaikka Vanhan kirjallisuuden päivät Sastamalassa menivät osaltani pommiin, uutta kesää jo ideoidaan täydellä höyryllä. Ohjelmatoimikunta keskustelee vilkkaasti ja vaivattomasti, ei tarvitse paljon johtaa. Eiköhän me taas jotakin keksitä. Ongelmaksi näytti nousevan pikemminkin se, että ohjelmaa on liikaa ja liian hyvää, niin että kävijöillä ei riitä aikaa kierrellä kirjatiskeillä. Avtikvaarinen maailma on muutoksessa, ostajakunta vaihtumassa ja ohenemassa, nettikauppa valtaa alaa. Kaikki tällainen vaikuttaa kirjatiskien kiinnostavuuteen.

Waltari-seura ja valtakunnallinen toimikunta taitavat viimeinkin saada juhlavuoden tilit ja raportin kuntoon voittoineen sekä selkkauksineen. Mittava tapahtumien ja julkaisujen vyöry koetteli seuraa, ehkä kuumensi päitä. Tosin valtaosa tapahtui monien järjestäjien toimesta täällä ja ulkomailla. Kahdeksassa maassa ja sadassa tilaisuudessa sain minäkin painella Waltarista todistamassa. Juhlavuoden julkaistu raportti näyttää koko monenkirjavan skaalan, jollaista vain harvan kirjailijan muisto voi synnyttää.

Juhlaviikkojen eroava johtaja Risto Nieminen näkyy paukutelleen kovia sanoja kulttuuripolitiikasta, vähän ylimalkaisen huitaisevia, mutta ainakin huomio on herätetty ja keskustelu viriää. Raija Westergård ehdottelee samaa Hämeenkyrön Sanomissa, paikallisessa mittakaavassa. Jospa täälläkin viriäisi vähän keskustelua ”pysähtyneisyyden ajan pitkän hiljaisuuden jälkeen” kuten Westergård toivoo. Teotkin olisivat ihan tervetulleita.

Kari Häkämies on joka tapauksessa hypännyt kunnanjohtajana airoihin, joskin Aamulehti kuvasi tapahtuman etusivulleen (10.8.) väärin päin (moottori selän takana). Ehkä johtava toiminta lähtee kuitenkin sujumaan oikeaan suuntaan.