Panu Rajala

Kesän viimeinen päivä, lorun loppu. Lämmintä on vielä, puinnit jatkuvat, marjat ylikypsyvät.

Vesa soitteli ja kiitti viikonlopusta: savusauna ja sahti maistuivat, molempien kova tuntija on poika. Harmitteli vain, että talkoot jäivät liian vähiin, mutta lautaa sentään taaplattiin. Liiteri vielä saunan kylkeen nouskoon.

Meri Vennamo puhui taas kirjastaan aamulla tv:ssä, ihan asiaa. Kirja lähti meiltä kiertoon, sen verran ansiokas ja osuva muotokuva Veikosta kokoutuu. Vesa toi tullessaan Sakari Kännön Souvin (2004), joka on kuulemma Pentti Linkolan mielestä mestarillisin suomalainen romaani aikoihin. Jäi ilmestyessään kokonaan vaille huomiota. Vaikuttaakin jämerältä, konkreettiselta kerronnalta automiehistä sodassa.

Linkolasta oli sunnuntaina huithapeli ohjelma, jossa toimittajalikka puski pieniä töitä Penan tilalla. Olisihan aiheesta saanut irti vaikka mitä, kun on kuunnellut Vesan tarinoita kokemuksistaan Penan soutajana ja apumiehen. Siellä sattuu ja tapahtuu.

Mutta päivän hartaushetki koitti, kun Francon aika sentään jatkuu näin maanantai-iltaisin, erinomaisesti etenee perheen draama. Dokumentti samasta ajasta FST:llä myöhemmin illalla sen sijaan pettymys, kaivauksia ja riipaisevia muistoja, mutta ei ajan kuvaa minkäänlaista.

Toteutui kesän tärkeä vierailu, vaikka ensimmäinen yritys pari kuukautta sitten epäonnistui: makasin lasaretissa. Vesa ja Jane ajelivat eilen pihaan sateessa, mutta sitten sääkin selkeni leppeäksi saunaillaksi. Pilkkopimeään saakka koluttiin lauteita ja pulahdeltiin järveen, sahtiakin Vesan kanssa kallisteltiin, sehän on välttämättömyys. Pääaiheena oli juhlistaa sitä, että Jylhä-kirjamme on mennyt taittoon! Jane lausui syntysanat joskus joulun jälkeen, ja näin pitkälle sentään päästiin, hienoa. Toivottavasti kustannuspäällikkö saa olla tyytyväinen meidän poikien ponnistuksiin.

Nyt pyhäpäivän kuluksi ajelimmekin Pyhän Olavin kirkkoon tuonne Sastamalan sydämeen ja katsastimme Osmo Rauhalan ja Kuutti Lavosen paljon puhutut maalaukset. Sankasti oli väkeä paikalla ja osuimme juuri esittelyn alkuun, joten saimme ihailla kirkkotaidetta selitettynä, symboleineen ja muine saloineen. Yleinen turkoosiin pohjautuva värimaailma on kerrassaan rauhoittava ja kaunis. Rauhalan älyllinen ja symbolisesti tihennetty taide ei ehkä sytytä tunteita, mutta panee aivot askartelemaan ja miettimään syntyjä syviä. Lavonen vetäisee rohkeita, tahallisen kömpelöitä, hiilipiirroksenomaisia väkeviä lähikuvia apostoleista ja Via crucis -vaelluksesta. Eritahoisina teokset käyvät dialogia ja ehkä täydentävät toisiaan. Kummallakin taiteilijalla on yksi yhteinen teema tai pyrkimys: yhdistää luonnontieteellinen ja ekologinen ajattelu uskonnon ihmeisiin ja myytteihin. Tämä pinnanalainen keskustelu on tämän kirkkotaiteen uudistava, kiinnostava piirre.

Kirkosta ajelimme vielä Sarveen loppulounaalle ja kohottelimme laseja Jylhän, Janen, Otavan ja itsemme kunniaksi, Marjan sävyisästi myötäillessä.

Vielä oli katseltava kuinka lammasmaisen sisuton Suomi hävisi Ruotsille kaikilla yleisurheilun rintamilla. Vae victis.

Syntymäpäivien suma jatkuu näin Taunon päivänä, minkä kunniaksi kävimme kahvikutsuilla Ylivakerilla. Sunnuntaina on Hilkan päivä, ja muutakin seurallista ohjelmaa tässä. Sitä paitsi poimin marjat ja tein mehua.

Illan kohokohta: Sydämen asialla jatkuu uusilla osilla. Hyvä oivallus tuoda Aidensfieldiin moderni, nokkela ja omavaltainen poliisi – hiukan tällaisia Wallanderin otteita. Hurmaava tyyppi, joka panee kylää sekaisin mutta nappaa konnat neuvokkaasti.

Kirjoitin pienen kuvailun viime huhtikuun ajelusta aidoilla tapahtumapaikoilla Yorkshiressa, ja Matkalehti sen ottikin, Marjan kuvat mukana. Näin täytyy taas alkaa työt ja tienestit syksyn lähetessä. Juttu ilmestyy varmaan vasta vuoden vaihteen tienoilla.

Do you still need me, when I’m sixty-four..?

Vastaus taannoiseen Beatles-viisuun alkaa häämöttää. Tämä ikä tuntuu tähän asti parhaalta, kumma kyllä.

Anja Snellman ilahdutti aamulla ottamalla kipakasti mediakyökissä kantaa Halla-ahon käräjiin ja sananvapauteen. Myös ex-siippansa Saska kirjoitti Hesarissa samasta asiasta. Kyllä täällä sentään hereillä ollaan, hyvä niin.

Aamulla puitiin Vepan baarissa sivistysjohtajan valintaa, joka lähestyy. Siellä on yksi kova hakija, saa nähdä onko samaa itsestään selvää kykyä valita kuin oli kunnanjohtajan kohdalla.

Illalla meillä oli miesten sauna Ylivakerin Taunon ja Laurin ja poikani Vilhon kanssa, hiukan sahtia ja makkaraa ja paljon puhetta poikien asioista. Ville tuntee yhteiskuntaa ihmeen paljon, sitähän paikallislehdessä oppii jos mitä. Ja Lauri on virtuoosi traktorien moottorien suunnittelussa. Viisastuin minäkin.

Puinnit hyvässä vauhdissa, kypsä elokuu jatkuu ja kantaa satoa.

Kiintoisa oikeudenkäynti Jussi Halla-ahoa vastaan. Täytyy tässä jokaisen nettikirjoittajan vähän skarpata. Ehdollista vankeutta? Palautuu mieleen Hannu Salaman jumalanpilkkaoikeudenkäynti, tosin siinä kysymys kaunokirjallisuudesta ja fiktiivisen henkilön suuhun asetetusta pilasaarnasta. Mutta motiivihan perimmältään sama. Salama myönsi lopulta halunneensa pilkata Jumalaa. Sittenpä hänet armahdettiin.

Olisiko vieraan jumala vähän suuremman arvonannon kohde kuin tämä oma kristillinen. Mohammedia ei hevin pilkata, senhän saivat tanskalaisetkin tuntea jopa valtiollisissa suhteissaan. Silloin sananvapauden nimissä täälläpäin puolustettiin lehden pilapiirrosta, mutta kuinka käynee nyt? Perimmältään taitaa ratkaista se, kuka sanoo ja kirjoittaa, ei niinkään mitä viesti sisältää. Halla-aho on merkitty mies, tuskin häntä sananvapauden ritarit käyvät puolustamaan.

Päivi Tiilikka esitti aamutelevisiossa järkeviä kriteerejä, mutta Hbl:n laajemmasta tarkastelusta huomaa hyvin asian moniselkoisuuden ja vaikeuden. Sieltä myös näkee, mitä Halla-aho on kirjoittanut: mm. Mohammedin lapsiavioliitosta, joka siis oikeuttaa pedofilian islamin maailmassa. Yrsa Stenius arvelee, että Ruotsissa tällainen reaktio ei olisi mahdollinen, sikäläisessä klimaatissa Halla-aho ei olisi moista kirjoittanutkaan. Miksi näin? Vaikka vain Mankellin Wallandereita lukiessa huomaa havainnollisesti, kuinka hankala kysymys maahanmuuttajien vapaa pääsy maahan on vapaamielisessä maassa.

Jäätävä odottamaan oikeuden ratkaisua. Sakoilla selvinnee poika, ja sananvapauden puoltajat pysyvät hiljaa.

Myllykolun ja Töllinmäen kunnostuksen esiselvitys on ainakin toiveissa saada rahaa Joutsenten reitiltä. Hitaita ovat suunnittelun myllyt. Pitko laski aamulla, kun vähän peippailtiin taas jalkapalloa kentällä, että yksi ranskalainen viiva maksaa 6000 euroa. Kunpa niistä päästäisiin myös käytännön toimiin.

Ehkä tässä ollaan liikkeellä liian vaatimattomaan suuntaan. Olen saanut hyvän vinkin Suomen Kulttuuriperinnön säätiöön, joka on viimeksi kunnostanut mm. Elias Lönnrotin vanhuuden kodin Lammintalon Sammatissa. Eikö kannattaisi iskeä suoraan tällaisiin tahoihin, kun kyse on sentään Nobel-kirjailijan kodista. Aloite on Hämeenkyrö-seuralla, hyvä niin, mutta eihän kuntakaan voi ihan passiivisena sivusta katsella.

Hieno elokuun päivä, työt lähtevät taas rullaamaan. Tein lisiä Marssilaulun librettoon, yhtä lehtijuttua ja silmäsin Jylhän sitaattien lyhennöksiä, kaikki kunnossa. Ja Ailan kirja lähti taas liikkeelle.

Matti Kuusela kirjoitti Sinervon romaanista suorapuheisen kritiikin Aamulehteen. Harvoin kriitikko uskaltaa sanoa mitä noin mieskohtaisesti todella ajattelee, Matti uskalsi. Hänen kolumninsa äskettäin Turkuun hukkuneesta repusta kuuluu lajin helmiin.

Saatiin loppuun nämä MM-sembalot Berliinissä; loppufloppi vastasi hyvin Suomen yleismenestystä. En kyllä odottanutkaan epävarman oloiselta keihäskvartetilta tämän kummempaa. Kuuban tai Japanin pojan kaltaisia repäisijöitä ei meiltä löytynyt. Onko joukkueella muuten ketään lääkäriä nykyään; olin kuulevinani, että valmentaja kuskasi Pitkämäkeä sotilassairaalaan korvan puhkaisuun. Thorkildsen oli suvereeni mestari, kättelikin rehdisti kaikki ennen finaalin alkua. Hän löysi ainoana oikean kulman, keihäs lensi pisteenä kauas.

Kaikilla suomalaisilla tuntui olevan yhtä ja toista ongelmaa paitsi sillä Pielaveden vääräleualla. Eikö olisi aika löytää terveellisimpiä lajeja suomalaisten bravuureiksi. Eikö juoksu taas tauon jälkeen maittaisi? Vaan kuka pärjäisi Boltin ja Bekelen kaltaisille ihmekoneille.

Kun aikaisin heräsimme, ehdimme junalla ja autolla jo kymmenen korvilla Kyrön tanhuville. aihetta oli, sillä Marssilaulun laulajat ja soittajat kokoontuivat ensimmäiseen harjoitukset kesän jälkeen Kosken Sykkeeseen. Pidin Kaunon pyynnöstä pienen puheenvuoron teoksen taustasta, ja sitten alkoivat Pentti Tynkkysen johdolla lauluja kajautella, nämä puolentoistasataa kuorolaista. Mitäs jos tästä tuleekin ihan komea juttu, tunnelma oli lupaava. Sina antoi ohjaajana joitain toiveita lisäteksteistä, jotka lupasin tehdä.

Ilahduttaa sinänsä näin laajapohjainen yritys, jollaista ei aikoihin saada Myllykoluun aikaiseksi, kun lukee taas aiheesta lähetettyä kannanottoa Kyrön Sanomista. Siellä haluaa mestaroida yksi yhdistys liitännäisineen, ja pitäköön hyvänänsä. Katsojamäärät ovat pudonneet alle sen mistä 1972 aloitettiin ja viidennekseen vuodesta 2002.

Luin junassa Meri Vennamon kirjaa isästään: tuntuu mainiolta lähikuvalta. Otavan kirjasarja täyttää ainakin tässä otsikkonsa. Kirjassa on hieno kuvaus Vennamon ainoasta käynnistä kotiseudullaan Karjalassa ja muutakin koskettavaa, läheltä nähtyä, ymmärtävää joskin myös kriittistä. Nyt on vain nähtävä se näytelmä kunhan ehditään. Lauri Meri antaa Hesarissa kiitosta, mutta rivien välistä pilkistää karrikatyyrinen turbulenssi.

Veikko Vennamo oli mukana täällä ”Elämän päämäärät” -seminaarissa 1987. Muistan hänet hieman surumielisenä ja lempeänä hahmona, joka ei aivan vastannut taistelevaa poliittista mielikuvaansa. Kun johdin paneelia, jäi mieleeni hänen puhuttelunsa: veli puheenjohtaja. Hän ei hyväksynyt herroja.

Viimeisiä korjauksia Jylhä-tekstiin; sitten illan suussa Helsinkiin. Sepänkadulla meidän rapun tutustumisscumpat kattoterassilla. Mikäs siinä, Lilu ja Tomppa panivat pystyyn, sääkin lempeä. Helsingin sähikäinen silhuetti levittäytyi eteemme. Rapussa asuu kiintoisaa väkeä, kuulin talon asioita. Tutustuimme muiden muassa Enbuske junioraan, jota Marja kanniskeli sylissään. Piharakennuksen katolla pesivä lokki aiotaan ensi kesänä häätää, niin pahoja ovat kuulemma rääkäisynsä aamuyöstä.

Taiteiden yö taisi vähän verottaa osanottoa, mekin pikapäin tullessa Akateemisessa poikkesimme. Eikä terassinotkumisen jälkeen jaksettu enää tunkeilla kaupungille, väkeä riitti siellä ilman meitäkin.

Kaksi kovaa rähinää aloittaa kirjasyksyn.

Paavo Haavikon elämäkerran väännöstä on kuulunut tietoja keväästä alkaen; nyt Heikki näyttää olevan tosissaan ja lähtevän käräjille. Kysymys koskettaa läheisesti. Mikä oikeus omaisilla on puuttua vaikkapa juuri kirjailijan elämäkertaan. Mikä on haastattelujen tekijänoikeus? Vaikeita ratkaista. Ennakkosensuuri tuntuu kohtuuttomalta vaateelta, onneksi Satu Elstelä ei aikanaan vaatinut Waltari-kirjaani tarkastusluentaan. Ei sellainen mahdollisuus käväissyt mielessäkään. Yksi nainen kyllä onnistui jälkikäteen rahastamaan isänsä puolen sivun sitaatista, suotakoon se hänen ilokseen. Uskon että Mauno Saari selviää jupakasta mahtavalla ennakkomainoksella eikä käräjille lopultakaan mennä. Tuskin suorasukainen elämäkerta vasiten tahtoo syyllistyä vääristelyyn.

Vähän samasta on kysymys näytelmässä, joka kertoo Veikko Vennamosta. Meri Vennamo paukutteli varsin kriittisiä mielipiteitä sekä tv:ssä että Ilta-Sanomissa. Mutta tässä hän tuntuu olevan ihan asiasta liikkeellä. Jos näytelmä ottaa hyvin suuria fiktiivisiä vapauksia ja kuvaa nimeltä mainitut henkilöt väärin ja naurettavina, syytäkin on pillastua. Merin oma kirja on todistamassa hänen tulkinnoistaan. Täytyypä tutustua kumpaankin, kirjaan ja näytelmään. Täälläkin jotain tiedetään: Meri on Marjan pikkuserkku, heidän äitinsä siis serkuksia. Muistan minäkin Merin hauskana ja terävänä tyttönä nuoruusvuosiltamme.

Kisat tarjoavat edelleen huippuelämyksiä. Naisten korkeus on aina hienoa katseltavaa, nyt myös kihelmöivän jännittävä kaksinkamppailu, johon tumma venakko kiilasi mukaan. Kroatian drama-queen voitti, mutta hilkulla oli saksalaisen räyhätytön uhkapeli. Usain Bolt pelleilee ja loistaa ihan omassa sarjassaan. Tällaisia ilmiöitä syntyy harvoin. Ja Evilää kävi jo sääli, rehvakka tamperelainen potee huonoa tuuria kroonisesti. Ei silti kannata ruveta haastattelijalle haistattelemaan.