No joo, arvatkaa olinko koko Sastamalassa, josta viime riveillä hehkutin. Enpä ollut.

Sydän nääs teki pienen kepposen. Ehkä tulin pitkän ja intensiivisen kirjoituskauden jälkeen riehuneeksi vähän liikaa täällä maaseudun vapaudessa. Kokosin kokkoa, raivasin saunatyömaata, täytin vaihtolavaa, kärräsin multaa ja hiekkaa, innostuinpa yrittämään uutta soutuennätystäkin (eka 20 minuutin alitus täältä Törmälle) – ja kun siihen lisätään juhannuksen juhlinta tutuin menoin ja sahdein, sydän ilmoitti lievän vastalauseensa.

Niinpä poika kiidätettiin myöhään keskiviikkoiltana Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan, suoraan leikkauspöydälle, ja siellä sitä sitten lojuttiin tutkittavana upeat helteiset päivät, jolloin toiset saivat juhlia Vanhan Kirjallisuuden Päiviä liiankin satumaisessa hellesäässä. Mutta ohjelma oli niin hyvässä kunnossa ja koneisto niin rasvattu, että mitään häiriötä ei tullut ohjelmajohtajan poissaolosta. Kuuluivat sentään kaivanneen, kovasti viestivät ja tervehtivät, mikä joudutti nopeaa toipumista. Eilen sunnuntaina kekkuloin jo täällä kotipihalla.

Tällainen tapaus, josta ei paljon vauriota toivon mukaan jäänyt, panee vähän hiljentämään ja miettimään uudelleen ikää ja toimintakyvyn rajoja. Sain hyvää ja asiallista hoitoa ja paljon viisaita elämisen ohjeita. Kunpa nyt malttaisin niitä noudattaa. Paras hoitaja on täällä kotona, Marjan hellässä hoivassa kunto ja mieliala nousevat taas kohisten.